Kempsterin harrastushistoriassa rönsyilevä jatkokertomus, osa 1
Ikinä en oo harrastanut yleisurheilua, jos ei lasketa yksiä pituushyppykisoja mihin mut jalkapallokentän laidalta tultiin pyytämään (väkisin pakottivat), halusivat poikien pituushyppyyn kuulemma kolmannen osallistujan (olishan se nyt noloo kun jäis yksi mitali jakamatta). Ei hajuakaan miks just mut? No mutta, ne muut osallistujat oli ehkä 10-vuotiaita ja harrasti tosissaan pituushyppyä, trikoot, piikkarit ja kaikki, kun meikäläisellä oli verkkarit, kollari ja nappikset. Niin, ja olin 8-vuotias. Varmasti arvaattekin että tulin kolmanneksi, onpahan ainakin yksi mitali lajista jota en oo ikinä harrastanut.
Joskus 10-11 -vuotiaana "olin" uinnissa, en ollut mitenkään uintia ikinä treenannut mutta aika hyvin sitä jo pienenä mökillä oppi uimaan kun isommat sukulaispojat heitti veteen, en kuulemma ekalla parilla kerralla tullut omin avuin pintaan (ite en muista kun olin 3-vuotias, mutta näin mulle on kerrottu;). Liikunnanopettaja huomas mun piilevät uimarin kyvyt ja valitsi mut koulun uintijoukkueeseen. Koulujenvälisissä uintikisoissa nappasinkin kultaa joka lajista mihin osallistuin (ne taitaa vieläkin olla varastossa jossain lootassa, pituushyppymitalin kaverina;), uimaseuran koutsia pisti mun kisamenestys silmään ja se houkutteli mukaan uimaseuraan.
Jo ensimmäisissä treeneissä huomasin että homma oli to-del-la tylsää, treenien kohokohta oli se kun pääsi lopuksi hyppimään. Muutamien treenien jälkeen uintivalmentaja ehdotti että uimahypyt sopis sulle ehkä paremmin. Sinne siis. Olin aika fiiliksissä, pääsee hyppimään! No ei ollut siistiä, lähinnä tönkkösuolattuna muikkuna rautakanki niskassa hypittiin, voltteja tehdessä piti olla kun vatupassi eikä tietenkään saanut loiskahtaa, ei mun juttu. Uimahyppyvalmentaja ehdotti aika pian että tässä olis kisat tulossa ja kun sulle ei oikeen maistu nää pakoliset taitot ja ojennukset eikä pisteetkään vissiin kiinnosta… mutta siellä kisoissa on pellehyppynäytös, sinne vaan sano koutsi. Jes, se on mun juttu! Mä vedin jonkun ihme pultsari-turhapuro-klovni lookin päälle ja pääsin hyppäämään isojen poikien kanssa just niin kun halusin, kyllä muuten roisku ja oli mukavaa!
Valitettavasti yhteen kertaan jäi virallinen pellehyppykokemus, sittemmin on kyllä tullut vapaalla tyylillä veteen hypittyä ja paljonkin; hyppytorneista, kallioilta, silloilta, katsomosta, veneen kannelta, puusta, nostokurjesta jne. Se on mukavaa jos vesi on lämmintä ja niin päin pois kun keli on otollinen, mutta mitä vanhemmaks on tullut niin enemmän pelottaa ja tämmöset hyppimiset on harvinaisempia .
Noista lajeista ei ole hirveästi ollut muovin heittelyssä hyötyä. Eikä nuo tarinat nyt suoranaisesti mun frisbeegolfaukseen edes liity, mutta ehkä niistä käy ilmi se miksi frisbeegolfissa mua kiinnostaakin enemmän aivan joku muu kun viralliset kisat ja rating…
Seuraavassa episodissa luvassa jotain aivan muita lajeja.
