Voimahaleja kaikille lajin parissa itsensä hajoittaneille.
Kuudentoista vuoden ajan olen kohdellut kaltoin kroppaani. Alaraajani olen toisen rakkaan harrastukseni kautta saanut aika rapeaan kuntoon. mm. kahden käden sormilla voi laskea nivelsiteiden repeämät (per. jalka). Lääkärin sanoja lainatakseni, nilkkojeni rustoutumat häiritsevät jo röntgen kuvien tulkittavuutta. Lisäksi murtumia kylkiluissa, jalkapöydässä. Päätä vastentahtoisesti lyöty asvalttiin, betoniin ja vanereihin ja milloin mihinkin. Kolotuksia, kaiken näköisiä ja mallisia rustokohoumia ympäri vartaloa. Sääret on sattumalta kovetettu kovalla kivulla kuin thai-nyrkkeilijöillä ja mikäli mustelmien määrän saisi yhteen läjään olisi se pinta-alaltaan kymmeniä neliömetrejä. Harrastuksen kohteena on ollut siis rullalautailu. Vaikka tuhoa on tapahtunut, niin lajin lopettamista en näe vaihtoehtonakaan. Niin tai näin kaikki tämä vain rakkaudesta lajiin.
Sitten asiaan. Suurinpiirtein 2 vuotta sitten frisbeegolfin löytäneenä ja siitä lähtien aktiivisesti sitä harrastaneena vitsailin, että nyt on ylävartalon vuoro. Sanomattakin on selvää, ettei vammoja halua. Pariviikkoa sitten kuitenkin onnistuin heittokäteni särkemään. Heitin kierrosta normaalisti,kunnes draivatessa tuntui vihlontaa olkapäässä, vähättelin asiaa ja jatkoin kierroksen loppuun. Illalla kivun kasvettua, karhunpoikasairastaa ilmeellä avopuolison luo ja hierontaa pyytämään. Siihen päälle sauna ja nukuin hienosti kivuitta aamuun asti. Seuraavana päivänä tietenkin taas heittämään keikkoa, kun viimeiltainen kipu oli jo kerran hävinnyt. Tällä kertaa vihlaisu oli suurempi, syvempi ja huomattavasti vit........ . Hieronnan ja saunan saatuani olkapää ja niska oli juntturassa erittäin väkevästi. Seuraavat neljä yötä heräilinkin sit kipuun joka oli pääsääntöisesti niskassa ja yläselässä. Mikäli sivulle mieli katsoa niin katse oli aloitettava lantiosta. Rauhaksiin ololla se siitä sitten parani. Muutama päivä sen jälkeen kuin liikkuminen ei enää sattunut ja olo oli muutenkin hyvä, päätin lähteä kaverini kanssa pelaamaan sulkapalloa (vrt. Juice Leskinen). Kipu tuli taas. Onneksi tällä kertaa vain käteen. Pelasin rauhallisesti pelit loppuun. Kipu oli huomattavasti pienempää kuin aikaisemmin, mutta päätin silti mennä näyttämään sitä lääkärille. Tänään kävin päivystyksessä ja lääkäri taivututti minua ja kättäni eri asentoihin vain todetakseen että mitään hirmuisen vakavaa siellä ole. Lääkkeitä välttelevänä ihmisenä sovimme kuitenkin yhteistuumin, että otan tulehduskipulääke kuurin ja että himmailen liiotellusti ylävartalolla rykimistä vielä parin viikon ajan. Huhtikuun vaihteeseen asti ois viel lusittavaa, että voi taas haaveilla kiekkotouhuista. Mikäli kivut palautuu ni olkapää kuvataan ja sit näkee miten käy.
Toivottavasti olisi kertaluontoinen juttu tämä, mutta lienee liian optimistista ajatella noin.
Kokonaisuudessaan nyt kolmisenviikkoa taukoa pitäneenä, josta reilun viikon tulehduskipulääkkeitä syöneenä (pakki ei kestäny pidempään) ja kättä rasitukselta suojelleena päätin lähteä haastamaan paranneltua olkapäätäni Ruskon frisbeeradan läheisyydessä löytyvälle futiskentällä.
Ajatuksena oli lähinnä harjoitella lämmittelyä ennen treeniä ja heittää muutama höntsäheitto, ettei lihasmuistiin työllä ja tuskalla hiotut muuvit unohtuisi. Lämmittelin paremmin ja pidempään kuin koskaan ennen ja mikä tärkeintä, ajatuksen kanssa. Bägiini uusimpana tulokkaana tullut teleskooppi harjanvarsi tulee tästä edes käyttöön ennen jokaista heittely rupeamaa. Venytin ja lämmittelin ylävartaloni ja käteni korostetusti . Saaden hyvänolontunteen jo tästä kehoystävällisestä teosta. Pikku surttien ja haarahyppelöiden jälkeen uskaltauduin ottamaan ensikiekkoni bägistä. Etukäteen päätin, että tyhjennän bägin kokonaan kentälle käyttäen minimaalista voimaa, kuitenkin kroppaa käyttäen totuttuun tapaan. Kiekot lensivät sen 30-60m, mut kipu ei kasvanut. Hain kiekkoni takas rangelta ja aloitin saman homman, ottaen forea mukaan. samoja mittoja tuli ja olkapäässä ei tuntunut mitään ihmeellistä. Hymyn jo tässävaiheessa noustessa lähelle korvia, hain juoksujalkaa bägin täyteen ja takas heittopaikalle.
Käden kuitenkin näyttäessä vihreää valoa, tyhjensin bägin 6-7 kertaa pikkuhiljaa poweria tehostaen. Viimeisellä tyhjennyksellä rykisin ns. olantakaa ja pyrin heittämään maksimia joka kiekolla. Heitin jopa putteri pituus ennätykseni about 95m Jokerilla. Puuskittaiseen myötäseen kylläkin. Tämän jälkeen olkapää ei ollu moksiskaan. Kuntoutusaikana heittokäden käyttämättömyyden aiheuttama puutuneisuus ja varovaisuus vaihtui normaaliksi, terveeksi frisbeeheittäjän kädeksi. Fiilis oli/on ihan huipussaan. Illalla kuitenkin heittokäden lapaluu kipeytyi hieman, mutta seuraavan päivän aikana, rykimiseen tottumaton lapaluu oli jo taas normaali.
Huomenna lähden kiertää ekaa kierrosta tän episodin jälkeen luottavaisin mielin. JES!
Selväähän on, että mun tapaukseni ei oo vielä selvä, eikä myöskään ole koskaan ollut loukkaantumisten saralla sieltä pahimmasta päästä. Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen kuuntelemaan kehoa ja käyttämään sen kuntoutukseen aikaa ja kärsivällisyyttä.
Itse olkapääni rikottuani tulin tänne lukemaan kohtalontovereiden juttuja, ja etsimään niitä tuhkimotarinoita parantuneesta olkapäästä. Omalla kohdalla on liian aikaista sanoa onko tämä yksi niistä, mutta lähempänä ollaan.
Kipuvapaita heittelyjä!