Tänään kierroksella. Ilma oli todella kaunis ja tyyni. Siitä ei ainakaan jäänyt kiinni. Ihan kelpo tulos vaihteeksi Porkasta +5 (44). Eniten mieltä lämmitti P9´n +1 ja heti perään P10 par. Eivät ole hetkeen onnistuneetkaan samalla kiekalla. Kiekko lensi kohtuu hyvin. Kaikkia drivereita, jotka mukana oli, kokeilin ja hyvin kulki. Hiukan vähemmälle jääneet GStar Vulcan ja varsinkin Mamba osoittivat olevansa ykkösbägin kamaa. Star TB oli taas vahva ja kipuaa koko ajan korkeammalle paikalle. Kohta tulee vaikeuksia ottaa välillä GStar TB mukaan.
Topikin oli kiekalla, kovasti mies roskasi loppukierroksesta... meinaan sen verran meni muovia jortaaniin.
Onneksi omat pannut eivät kastuneet. Aviarin kanssa on edelleen hiukan hakemista, mutta eiköhän siellä valoa tunnelin päässä näy. Porkan lenkki alkaa olemaan lähes kesäkunnossaan, toki lehdet puuttuu puista eikä ruoho rehota, mutta alkaa olla jo melkein kuivaa.