Johan tässä pidettiinkin taukoa. Viikonloppu meni reissatessa, mutta jokaisessa pysähdyspaikassa joku jotain frisbeegolf-juttua oli vääntämässä.
Rippilahjaksikin näytti tulevan aloittelijalle kiekkoja, harmi etten itse ollut keksinyt.
Maanantain koittaessa pelihinku alkoi olla kohdillaan vaikka se putti siellä takaraivossa kolisikin vääriin paikkoihin. Itsensä haastaminen on paikallaan, joten järjestin elämän niin että pääsin kuin pääsinkin lähtemään mukaan NFS:n senioritoimintaan.
NFS on tunnettu siitä, että meillä on enemmän senioritoimintaa kuin junioritoimintaa. Toki se varmasti johtuu seuran ikärakenteesta joka väestöllisesti muistuttaa ikävästi tulevaisuudesta ollen ihan vinossa. Seuramme vanhin jäsen on 75v ja NFS:n takia Finnish Mastersissakin pelataan Legends-luokka.
Senioritoiminnassa on se hyvä puoli, että aikuisilta voi olettaa jonkinlaista vastuunkantoa järjestelyissä ja NFS:n Sedät ja Tädit - kiertue on ollut suosittu jo vuosia. Ikäraja on 40v ja ideana on noin kuukausittain kiertää lähiseudun ratoja leikkimielisesti kisaillen.
Harjoitusheitot ja lämmittely tapahtuu aikaisintaan kotipihalla eli sääntöjen mukaan jokainen heitto lasketaan. Sarjatilanne on vuosittain tiukka, joten jokaisessa osakilpailussa menestyminen on ensiarvoisen tärkeää.
Eilen oli vuorossa Mäntsälän rata, jossa yhtä lukuunottamatta kukaan ei ollut käynyt. Ykkösen tiillä tuli elämään haastetta kun outtitikkuja oli väylän vasemmassa reunassa, mutta ei ratakartassa joka oli tietenkin TD:n tulostamana etukäteen mukana. Perinteisesti kiekkoa heittämällä arvotut heittoryhmät lähtivät kaikki ykköseltä suuren maailman malliin.
Koskapa outtihommista ei ollut tietoa etukäteen, sovittiin että kun muutenkin pelataan sokkona niin outit eivät ole voimassa ja vain ne mandot on voimassa jotka ryhmä näkee tiiltä.
Hiekkakuoppaan suunniteltu kenttä on meille tuttua Nummelanharjulta, joten pieni vesisadekaan ei haitannut. Ensimmäisen väylän jälkeen pelattiinkin tiukkaa metsäränniä, jossa isoin asia oli olla heittämättä metsään. Oli senverran tiukkaa metsää, että ei ihminen välttämättä olisi sieltä löytänyt pois.
Kaikenkaikkiaan on sanottava, että mainioita väyliä on herra Rantalaiho Mäntsälään suunnitellut. Vaihtelevia ja haastaviakin.
Koskapa kentänhoitoasiat on meilläpäin aina ajankohtaisia tuli kenttää tarkasteltua siltäkin puolelta. Kenttä oli samantyyppistä hiekkamonttua kuin Ojakkala aikoinaan, joten itselläkin on tiedossa järjetön duuni mikä hoitoon menee jos kentän haluaa pitää kunnossa. Senverran epätasaista rinnettä ja aluetta, että ainoa mikä tuolla toimii on raivaussaha.
Muutamalla pitkällä väylällä piti ihan käydä katsomassa mihin suuntaan pitäisi pelata ja hukkuihan niitä kiekkoja meidänkin ryhmältä muutamia.
Aika paljon saa seurassa olla aktiiveja, että tuollainen alue pysyisi hyvässä pelikunnossa. Pelkkien väylien siimaaminen kun ei riitä vaikka siitä pitäisi tietenkin alkaa. Kunnan miesten saaminen paikalle työaikana hoitamaan kenttää vaatii sitten jo aikamoisia työsuoritteita, joten sinänsä mainion kentän hoito on varmasti seuralle kovin haastava tehtävä.
Kentästä siis tykkäsin, mutta yksin tuonne ei voi mennä ja kaksinkin pitää spotata kovin monella väylällä jos aikoo selvitä ilman merkittäviä menetyksiä.
Tänä kesänä on noussutkin esiin kentän hoitamiseen liittyvät asiat muuallakin.
Kentän perustaminen ei monellekaan paikalle riitä vaan jonkun tahon pitäisi ottaa vastuuta kentän pysymisestä pelikunnossa. Haaste, joka ei ole ihan helppo.
Vaikka kunnassa olisi seura, mitä sitten jos seuralla ei olekaan aktiiveja huolehtimaan mainiolle paikalle suunnitellusta kentästä? Kenelle se kuuluu?
Pahinta tässä on oikeastaan se, että ei taida kuulua kenellekään. Jos sopimusta asiasta ei saada kunnan kanssa niin homma jää harrastajille.
Kunnilla ei ylimääräistä nykyään ole, joten tsemppiä kaikille jotka jaksavat kentistä huolehtia.