Alan olla yhä vankemmin sitä mieltä, että frisbeegolfin kaltaisten lajien yksi hienoimmista fiiliksistä on kesken kierroksen tulleen romahduksen selättäminen mahdollisimman nopeasti.
Kun sielu ei särjykään siihen ensimmäiseen ohiputtiin tai paskaan avaukseen.
Nyt kun on Thaikkulassa harjoiteltu mielenhallintaa parikymmentä golfkierrosta niin olen kierroksen jälkeisinä lepohetkinä päätynyt tuollaiseen lopputulemaan.
Hyvä lyönti tai heitto antaa mainion fiiliksen heti kun se on suoritettu. Useampi peräkkäin saattaa tuudittaa vääränlaiseen hyvänolontunteeseen juuri silloin kun pitäisi vain antaa mennä eikä alkaa mietiskelemään omaa erinomaisuutta henkseleiden paukuttelun ohessa.
Useampi huono suoritus tipauttaa keskivertopelaajan itseluottamuksen lähelle nollaa. Noita itseluottamuksen rippeitä olen yrittänyt opetella kasaamaan kesken kierroksen ja olen oppinut arvostamaan niitä hetkiä kun tajuaa romahduksen menneen ohi.
Tänään pelattiin Majestic Creekissä. Kentän reunoilla, väylän ulkopuolella on kuivaa leikattua heinää ja sinne lyödyt pallot löytyvät useimmiten. Thaimaassa golfatessa on pakko käyttää caddieta. Caddie vastaa sun mailoista ja opastaa kentällä juuri niin paljon kuin itse haluat.
Muutaman väylän jälkeen iski romahdus. Avaus sinne pellolle. Ei löytynyt. Varapallo samalle pellolle, löytyi. Useampi huono lyönti ennenkuin sain pallon reikään. En kehdannut edes kysyä paljonko caddie laittoi tuloskorttiin.
Seuraava avaus oli taas huono. Yritin nollata tilanteen ja löin kohtuullisen varapallon ennenkuin lähdettiin etsimään ensimmäistä.
Ei löytynyt vaikka mielestäni tiesin just mistä etsitään. Huomasin, että alkoi vituttaa. Etsin palloa ja huomasin toteavani, että onpa paska caddie kun ei mun pallojakaan löydä. Ihan kuin se nyt olisi jonkun muun kuin itsen vika jos lyö pallon piiloon.
Koskapa huomasin tällaisen ajatuksen hiipineen takaraivoon, alkoi ensin ottaa päähän että syyllinenkö tässä pitää vielä oman pään ulkopuolelta löytää ennenkuin helpottaa.
Itsetutkiskelu johti aika nopeaan hihittelyyn. Hihittelin tyhmyydelleni ja totesin caddielle, että eiköhän se pallo ole hukassa.
Seuraava lyönti oli jotakuinkin parasta mitä osaan, sitten chippi kahteen metriin ja hyvä putti sisään. Hyvä mieli.
Harvoin se näin menee, mutta golfissa lyödään niin pitkiä lyöntejä että ehtii enemmän miettiä
Yhtä kierrosta vailla kotiinlähtö. Perjantaina ollaan kotona ja sitten ihmetellään varmaankin jo, että onko liian kylmä pelata sunnuntaina parigolfeja...