Kärpäset tunkevat korviin, silmiin ja sieraimiin. Tietävät että niitä kautta pääsee isoon tyhjään luolaan pesimään. Hyttyset pyrkivät iholle, käsittämättä kohtaloaan. Paarmat valmistautuvat hyönteisten Olympialaisiin käyttämällä minun verta veritankkaukseen. Kyllä voi yksi nurmikon leikkuu aiheuttaa kaikenlaista harmia.
Leikkuria työntäessäni mieleen juolahti ajatus Kaatiksen kunnosta. Jotkut ovat ihmetelleet kuinka sitä niin usein leikataan (toki hyväntahtoisesti ja tyytyväisinä). Uskoisin että Jani haluaa kentän olevan aina mallikelpoisessa kunnossa. Ja toiseksi hän tietää, että jos nurtsin päästää pitkäksi, niin sitten kun sen leikkaa, tulee törkeesti leikkuujätettä. Märkä leikkuujäte on kiinni kiekoissa, ja vaatteissa. Uskon kaikkien olevan enemmän kuin tyytyväisiä tilanteeseen. Janilta se vaatii käsittämättömän paljon duunia, eikä se duuni jää hänen osaltaan pelkästään sen nurtsin parturoimiseen.
Toivon ja uskon kaikkien arvostavan äijän duunia radan eteen.
Olen kuullut paljonkin moitetta nurmi pitoisten ratojen hoidosta, ja varsinkin sen hoitamattomuudesta. Jos joskus jollain radalla harmittaa, ettei nurmi ole tarpeeksi lyhyttä, niin kannattaa ottaa selvää miksi näin on.
Useinhan ne ovat kaupunkien, taikka kuntien hoidossa (liikunta, puisto, tekninen tai rakennusosaston). Leikkaamattomuus ei ole yleensä henkilökunnan vika. Julkisella sektorilla kaikki toimi määrärahojen puitteissa, niin nurmikon hoidonkin suhteen.
Usein käytetään hoitosuunnitelmaa, ja sen kautta viheralueet hoidetaan ns. tärkeysjärjestyksessä. Ja se määrää taas leikkuu tiheyden. Tällä hetkellä nurmikot kasvavat sairasta vauhtia, ja esim. Rajamäen liikuntapuiston futiskentän nurmet leikataan päivittäin.
Jos esim. minulla olisi valta päättää kuinka usein Maaniittu-Ihantolan väylät leikattaisiin, niin se tapahtuisi joka viikko. ja pahimpana kasvukautena kuten tällä hetkellä 2 kertaa viikossa.
Totuus on kuitenkin toinen, n.joka kolmas viikko.
En tiedä kuinka usein esim. Kivikko, Siltamäki jne ajetaan. Todennäköisesti ainakin viikoittain koska kyseessä on kuitenkin puistoalueet.
Vähän ehkä turhan päivästä jaaritusta, mutta toivottavasti tämänkin myötä joku oivaltaa miksei kaikki mene aina niin kun Strömsössä!
Olen nimittäin usein joutunut paikkakuntalaisillekin selittämään miksei esim. Maaniitun kolmos väylän oikean puolista rosollia koskaan leikata. Miksi kunta on niin saamaton. No se johtuu vaan siitä, että pelto on yksityisen omaisuutta, ja jos omistaja ei sitä leikkaa, niin voi,voi. Sen kuultuaan ihmiset kyllä ovat tajunneet miksi näin on.
Onneksi on Kaatiksen kaltaisia ratoja, missä pääsee nauttimaan pelaamisesta upeissa olosuhteissa.
Ei voi kylliksi kiittää Jania ja NFS:n muita puuhaihmisiä.