Mikkeli. Wauhtipyörä open. Hirvensalmi. Päämaja.
Mikkeli on ollut mun elämässä aina ohikulku matkalla vasemmalle jäävä kaupunki. Viikonloppuna tuli kisailun ohella tutustuttua kaupunkiin enemmänkin. Siellä on tori, pari kauppakeskusta, puisto, pari kirkkoa, satama, R-kioski ja Mannerheimiä ja sota aikoja valottava Päämaja museo. Museo ei ollut kovin suuri, mutta ajatuksia herättävä! Toivottavasti lapsemme eivät joudu koskaan kokemaan sotaa.
Ensimmäistä kertaa Wauhtipyörä Openissa.
Kovasti olivat järjestäjät tehneet töitä kisan ja ratojen eteen. Odotukseni ratojen suhteen olivat korkealla, ja pelon sekaisia.
Perjantai iltapäivällä pelasin Petskun, Jukin ja Väinön kanssa Siekkilän. Ihan mainio rata, mutta varsinkin uudempi puoli varsin haastava meikäläisen kaltaiselle hehtaaripyssylle.
Kierroksen jälkeen Mikan kanssa heitettiin Kaihu. Tuntui oikein mukavalta, ja sopivan sporttiselta korkeuseroineen.
Ilta sujuikin sitten Hirvensalmessa mökillä syöden ja saunoen, kiitos Risu ja Petsku. Puolen yön aikaan pää tyynylle, ja hyvillä mielin odotuksia täynnä uneen aika vaipui.
Kaihulta aloitettiin väylältä 16. Par nelonen pitkä metsä ränni, oikealle kääntyvä. Suoritin pelikirjan mukaisen hallitun antsaheiton Meteorilla keskelle väylää. Kakkosheitossa pieni lipsahdus lähelle OB rajaa, mutta kohtuulliset mahdollisuudet jäi vielä neloseen. Lähestyminen mäntyjen takaa hyssellä korille, muutaman metrin putti ja neppari korttiin. Ensimmäisestä karikosta selvitty, rentous ja itseluottamus valtasi alaa.
Väylä 17. Alamäkeen hiekkamontun pohjalle, vähän kun Harjun 10 ilman esteitä. Tämä väylä jätettiin perjantaina treenamatta väylän näennäisen helppouden takia. Itseluottamusta uhkuen päätin räväyttää oikein kunnolla, tuntui siltä että mikään ei voi mennä pieleen. Eikä mennytkään...ensimmäiseen kolmeen metriin. Sitten tuli oikealla matala kuusi vastaan. Vaikka Crankin kovaa heitinkin, niin moottorisahan kaltaisiin urotöihin ei kiekko parka pystynyt. Pläts!!ja siinä lepäsi. Laskeuduin kuusen viereen, ja nostin pökertyneen Crankin bägiin toipumaan. Vähän huonosta asennosta jyrkältä rinteeltä suoritettu toinen heitto livahti nätisti vasemmalle puolelle nuorten koivujen syleilyyn. Koivujen lämpöisestä sylistä ei ollut pois pääsyä muuten kuin upsia käyttäen. Kuitenkin tämäkin edestakainen rinteillä seikkailu päättyi lopulta perille pääsyyn, eli Challenger koriin. Kutosen otin! Pooli kaverit joutuivat tyytymään kakkosiin ja kolmosiin. Sain siis heittää samalla rahalla useamman kerran kuin muut.
Vaikka tiedostin kisan olevan vielä pitkä, niin hautasin kuitenkin toiveet menestyksestä saman tien. Jälleen kerran.
Onneksi mulla on maastopyörä omasta takaa, niin menestyksen menetys ei tuntunut niin raskaalta.
Loppukierros oli sitten muiden pelaajien upeiden heittojen ihastelua. Ja omien vähemmän upeiden kauhistelua.
Tällä kertaa kauan odottamani kisa noin niinkuin tuloksellisesti romahti toisella väylällä. Paljon jäi vielä kertomatta "upeista" suorituksistani, mutta ei niitä kukaan jaksa lukea.
He jotka epäonnekseen joutuivat poolikaverikseni näkivät ne livenä, ja varmasti saivat paljon hyviä naurun aiheita esim. baari iltoihinsa.
Olihan kuitenkin taas erinomainen tapa viettää viikonloppu.
Pelasin useammankin pelaajan kanssa joita en ollut aikaisemmin tavannut, ja pakko se on myöntää että koko ajan putoan alemmaksi tulos hierarkiassa. Äijät ovat kyllä jäätävän hyviä heittämään frisbeegolf kiekkoa.
Otan nyt esimerkiksi Ari Huotarin putin. Tiukka katse päämäärään, ja putoava lehti (kiekko) koriin. Etäisyydellä ei tuntunut olevan mitään väliä, aina upposi....AINA! JOKA KERTA!!!!
Iso käsi kisan järjestäjille, pelikavereille, paikallisoppaille....ja eritoten Petskulle ja muille mökki kamuille!
