Lunta tulla tupruttaa, ja viime viikonlopun kisat pelkkä muisto vaan. Hyvät muistot jäivät kisasta, ja seurasta. Huonot muistot pelaamisen tasosta.
Talissa heitin todella epätasaisesti...tuttuun tyyliin. Mutama väylä meni hyvin, muutamat ok ja useat ihan penkin alle.
Jostain syystä vaan tuntuu, ettei tästä vaan mitään tule. Sijoitus omassa sarjassani 19 pelaajan joukossa oli yllättävän korkea, jaettu viides. Siihen olen tyytyväinen, mutta ei kai sellaisia hölmöilyjä tee kukaan muu kuin minä. 30 metrin lähestymiset aukeessa maastossa, voi karkaa samanverran sivuun. Se on jotain käsittämätöntä.
Tapahtui siellä jotain todella hauskaakin. Matalajalkainen Hertta koira (gorgi) joka oli isännältään karannut liittyi häntäänsä heiluttaen seuraamme kutosväylän korilla. Se seurasi meitä seiskan teelle. Ardo heitti avausheiton, ja kuinka ollakaan Hertta hauvvahan alkoi viipottaa minijalkoja navanalus täynnä kiekon perään. Ja tyytyväisenä palautti kiekon Ardolle
Kyllä meillä oli hauskaa!!!
Kukaan meistä ei uskaltanut heittää enää, kun Hertta vaani uutta heittoa siinä vieressä.
Onneksemme viereisellä väylällä lensi kiekko minkä Hertta huomasi, ja sehän ampaisi sen kiekon kimppuun.
Ja sille tielle Hertta hävisi, ja me jatkoimme omaa taivallustamme kohti uusia pettymyksiä!
Sunnuntain Herusten viikkokisoissa mun luokassa kilpaili 16 pelaajaa. Aloitin kisan kohtuu hyvin. Sitten tuli upeat 5 väylää putkeen, mitkä pelasin yhteensä 6 alle.
Sen jälkeen alkoi karmaiseva mokellus putki, tuntui että pää poksahtaa tuhannen p..päreiksi. onneksi pystyin tekemään kahdelle viimeiselle väylälle pirkot, niin pelastin sarja voiton itselleni.
Mutta se ei maistunut hyvältä, kun hölmöilin radalla oikein olan takaa.
No ensiviikolla taas uusi yritys!