Kiitokset mielenkiinnosta!
Rajamäen rata on nykyään sellainen perhe-koululais-neppailurata. Väylien keskipituus varmaankin Suomen lyhkäisempiä ellei peräti lyhyin. En muista ulkoa, mutta lienee tossa 45- 50m huitteilla. Puistossa on myös kiva epävirallinen väylä ,sieltä kummun shakkilaudan päältä sillan kupeeseen. Sekä yksi ylimääräinen kori. Ensi kesänä pystytän vielä yhden putti treeni paikan irralleen radasta.
Uimahallin laajennustyöt ovat parhaillaan vauhdissa, ja se tosiaan söi ison osan radasta. Se on ihan kiva treenipaikka puttereilla ja midareilla, mutta kaukaa sinne (tänne) ei kannata ajaa. Ellei sitten käy esim. Hyvinkään reissun ohella naputtamassa muutaman holarin ja pirkon. Ihan vaikka itsetunnon kohottamiseksi. Radan ennätys tällä hetkellä taitaa olla 10 alle, tekijänä Riku Pyhältö.
Tänään olen treenannut haaraputtia, ja se kulkeekin nyt niinkin hyvin etten enää tiedä millai kai ,sillai kai puttaisin? Pysty vaikko kyykkypaska asennosta, siinä vasta kysymys!
Ostin tuossa toissa päivänä uuden kiekonkin, oikein yleisestikin hyväksi kehutun. Siinä sitten kun avoimessa tilassa sitä testailin, niin en ollutkaan tyytyväinen kiekon lentorataan. Luin kuitenkin täältä foorumilta että kyseinen malli senkun paranee kun saa vähän kipeää.
Ahaa! Kiekko räpylään ja sillan kupeeseen missä on 50 metrin matkalla ainakin saman verran mäntyjä. Asensin kroppani heittoasentoon n. 10 metrin päähän ensimmäisistä männyistä ( ne männyt ovat varsin tiheään ja sikinsokin). Uutuus kiekkoni oikeaan käteen, katse ja heittosuunta männikköön. Kohta saa kiekko siipeensä päätin, ja nerokkaana ihmisenä kohdistin heiton ohi ensimmäisten puiden, koska ajattelin sen niin notta kun se osuu keskellä olematonta väylää puun kylkeen kimpoaa se siitä toiseenkin kylkeen jne. Pienimuotoista flipperi ilmiötä siis tiedossa, ja sen myötä kolhuja joka puolelle muuttaen kiekon lentoradan itselleni suotuisaksi kertalaakilla.
Rajulla äänivallin rikkoneella kiskaisulla päästin kiekon matkaan, moneenkohan osuu? Epätyypillisesti kiekko lensikin ensimmäisten puitten välistä, sitten seuraavien, ja seuraavien, ja seuraavien.....jumaliste se ei osunut yhteenkään puuhun! EI YHTEENKÄÄN! Sellaista Koivupajumeresmaapenttalapursiolänsiötä ei ole vielä syntynytkään joka olisi pystynyt samaan....ei ikinä!
Ja tämä tarina on tosi! Jos mulla olisi ääni kun Rautavaaralla se kuullostaisi vielä uskottavaltakin. Mutta näin se meni.
Ruukkigolfissa oli piiitkä kaunis alamäki väylä, varmaan 50m leveä 200 metrin matkalla yksi koivu, ja sekin ihan väylän oikeassa reunassa. Mä valmistauduin heittämään elämäni pisimmän ja kauneimman siivun. Ja olisin heittänytkin mutta kun se halvatun muovilätty pysähtyi siihen ainokaiseen puuhun. Pooli kaveritkin yrittivät lohduttaa, että pitkälle olisi mennyt ilman tuota nappiosumaa.
Ja sitten kun oikein yritän osua männikköön minkä läpi hyttynenkään ei lennä ilman siipirikkoa, niin jo lentää kiekko edes hipaisematta mihinkään.
Mutta noi esimerkitkin kuvastaa tämän lajin hienoutta, ja sen takia sitä pitää rakastaa!
Yksi hieno Vihtiläinen runoilijakin on joskus lausunut kuolemattomasti haikumaisen lyhyesti RAKKAUDESTA LAJIIN!
