ReTeeNallen retrospektiiviset rutinat ovat olleet vähän tauolla niin jatketaanpa Tali ViikkisChampilla.
Lupauduin keväällä pitämään perinteisen ”viikkisvoittajien” kisan eli kisan, johon pääsee mukaan pelaamalla Talin viikkokisoissa alle parin (57 tai vähemmän). Aikaisempina vuosina kisa on pelattu leppoisana kutsukilpailuna, jossa voittajalle on ollut tarjolla keulintaoikeudet. Loppukesästä alkoi kuulua useammaltakin taholta ajatuksia, että entäs jos sen pitäisikin PDGA-kisana? Mietimme tuota hetken viikkokisa-td-porukalla ja päädyimme tulokseen, jotta miksipä ei. Suostuin tuohon sillä ehdolla, että saan apua kokeneemmilta kisajärjestäjiltä kun itse en ollut koskaan pikkukisoja isompia järjestellyt.
Kisan suunnittelussa iski jonkinlainen lumipalloefekti. Kun kerran päätös PDGA-kisasta oli tehty niin hmm, entäs jos se olisi kutsukilpailu silti? Tuossa vaarana oli kisan jääminen todella tyngäksi, koska kutsuttavia ei tulisi millään olemaan täyttä kentällistä. Entäs jos kutsuttavilla olisi ”villi kortti” ja muuten kisa olisi avoin, mutta korkealla rating-vaatimuksella? Tuo ajatus soti vähän sitä vastaan, että kisaan tulee ansaita paikka pelaamalla tarpeeksi hyvin viikkokisoissa. Ja sitä paitsi, eihän kukaan ole järkännyt Suomessa PDGA-kisoja, jotka olisivat puhtaasti kutsukisat. Eli olisi mahdollisuus olla ensimmäinen. Voisiko parempaa motivaattoria olla?
Aloin ottamaan selvää liitolta, että mitäs jos tämmöistä kokeilisi. Ratkaisevana kysymyksenä oli, että kaikilla pitää olla mahdollisuus päästä mukaan kisaan tai siunausta tuskin heltiäisi. No, tuohan toteutui sillä, että viikkokisat ovat avoimet kaikille ja mahdollisuudesta päästä mukaan ViikkisChampiin on tiedotettu ajoissa. Sitten vielä kysymään PDGA:lta, että mitäs siellä ollaan mieltä tällaisesta. Minulle on jäänyt jotenkin sellainen kuva, että PDGA:lla ei ole ikinä mitään muuta mielipidettä kuin että ”Jeejee, kisat, hyvä homma, järjestäkää ihmeessä” ellei ole ehdottamassa jotain aivan mielipuolista. Olisi hauska kuulla tarinoita säännöistä, joita PDGA ei ole hyväksynyt
PDGA:n vastaus tuli silmänräpäyksessä eli tuossa suhteessa organisaatio ei ole aivan niin jähmeä kuin mihin muuten on tottunut.
Sitten piti ihmetellä läpi kisan aikataulut, väylät, erityissäännöt, palkintojakaumat ja sen sellaiset. Kutsuttavien henkilöiden lukumäärä oli 35 eli kovin suuria kisoja ei olisi tulossa. Kisan tarkoituksenahan on löytää yksi yli muiden niin päädyin melkoisen jyrkkään palkitsemiseen, 70/20/10 ja lopuille lämmintä kättä riippumatta siitä kuinka paljon kisaajia. Täyttelin kisahakemuksen liitolle niin hyväksyntä tuli aikanaan sitten sieltäkin. So far, so good. Ymmärtääkseni kisakone ei taivu erityisen hyvin kutsukisojen järjestämiseen niin päätin, että ilmoittautuminen hoidetaan kivikautisesti lähettämällä sähköpostia ja maksaminen sitten käteisellä paikan päällä. Tässä otin ihan tietoisen riskin siitä, että no-show’n mahdollisuus on erittäin iso kun ei ole edes mitään rahallista syytä raahautua aamulla kisapaikalle jos sattuu vaikkapa kehnompi sää. Toisaalta oikeastaan kaikki mahdolliset osallistujat olivat enemmän tai vähemmän tuttuja niin toivoin ”sosiaalisen paineen” olevan tarpeeksi iso ettei niin kävisi.
Tässä kohtaa voin sanoa ääneen, että kun oli tiedossa, että kisasta tulee pienehkö niin huomio oli jo tulevaisuudessa eli seuraavassa vuodessa. Löin rumpua kaikissa mahdollisissa medioissa aika epäsuhtaisesti kisojen kokoon verrattuna ja se huomioiden, että useimmilla asiasta kuulevilla ei ole mahdollisuutta osallistua. Tänä vuonna. Ensi vuosi sitten eri asia ja toivon mukaan huomattavan paljon isompi kisa. Mutta takaisin käsillä olevaan kisaan. Sponsorit. Olishan se kivaa jos olisi jotain ekstraa jaettavaksi siihen hintaan, että mainostaa jotain yritystä. Minusta tuo on ihan hyvä diili, että molemmat rapsuttavat toisen selkää. Kuumotin ja painostin Frisbeepointia aika huolella ja sainkin sitten luovutusvoiton
Pointti lähti ystävällisesti mukaan vaikka tiedossa olikin ettei kisa ole kovin massiivinen, kiitos heille siitä vielä. Saimme kisaan peräti kolme erilaista oheiskisaa: CTP, eniten birdieitä, paras parannus kierrosten välillä.
Kisan järjestämiseen liittyy aika rutosti muistettavaa enkä edes yritä muistella tähän kaikkea mahdollista mitä minun piti muistaa. Kisan järjestäminen ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti vaikeaa vaan aika yksinkertaista. Jos joku tätä lukeva pohtii kisan järkkäämistä niin suosittelen kahta asiaa aika ehdottomina: hommaa auttajia ja tee muistilistoja. Jos hommaa ajaa korkeimman valtionjohdon tavoin erehtymättömän projektijohtajan rautahanskoilla niin on ihme jos ei joku homma mene päin persausta. On hyvä kun joku sanoo, että hei, ihan hyvä idea, mutta siinä ei ole mitään järkeä.
Kisa pelattiin Talin ns. normileiskalla, jossa par on 58 ja kisaajia oli lopulta 18. Asetin itselleni tavoitteeksi, että yli 63 ei saa pelata. Vaikka Tali on minun kotiratani niin sen pelaaminen/kisaaminen on ollut minulle aina ihan käsittämättömän vaikeaa. En oikein osaa sanoa syytä, mutta onnistumiset ovat olleet harvassa. Asetan tavoitteet herkästi vaikeammillakin radoilla korkeammalle ja myös toisinaan onnistun pääsemään niihin tavoitteisiin. Ehkä se on sitä, että tuntee radan liian hyvin ja odotukset ovat aina ihan järjettömät.
Kisatoimistossa häärätessä ja viime hetkellä asioita kasaan juosten ei lämmittelylle jäänyt aikaa vaan tiille piti mennä rautakankimaisessa olotilassa. Kisaaminen oli jännää. Siis siinä mielessä, että minua jännitti pelata. Olin vähän yllättänyt itsekin kun olen mielestäni päässyt aika hyvin eroon kisajännäämisestä kun kisakokemusta on kertynyt vyön alle suhteellisen paljon. Mietin vähän, että miksi minua jänskättää ja tajusin, että eihän minua oma pelaaminen niin jännitä vaan se, että miten kisa menee ja onhan kaikilla kivaa. Onpas pöhkö syy jännätä, sano
Kieltämättä taustalla oli vähän sekin, että halusin kisan menevän kunnialla, koska olen itse ollut aika kovaan ääneen osoittamassa kehittämisen paikkoja muille kisajärjestäjille
Ensimmäinen kierroksen tulos oli juurikin 63 eli ylärajalle meni. Olin kuitenkin suht tyytyväinen kun mielessä pyöri kaikkea muuta ja lämmittelyt jäi ihan kokonaan väliin. Ruokatauolla tuli sitten hakattua kisakonetta ja PDGA:n TD-puolta heikkopäisenä, että sai uudet heittuejaot ja kierroksen ratingit mahdollisimman nopeasti näkyviin. Nuokaan eivät vaikeita ole, mutta vaativat jonkun sanomaan, että ”sitten kun nää on noin niin pitää muistaa klikata tuosta, että homma toimii” ja ihan intuitiivista kaikki ei ole. Kiitos KaPulle nippelitiedosta, lohduttavasta olkapäästä ja apu-teedeilystä. Ilman apua olisi saattanut löytyä Vermon hevoskarsinasta sikiöasentoon käpertynyt onneton TD-kokelas.
Toinen kierros oli vähän tukkoisaa eikä pöröjä pystynyt kaivamaan lapiollakaan, mutta bogeja tuli siitäkin edestä. Tulokseksi 65 ja tipahtaminen lyhyellä tuloslistalla sinne pahnanpohjimmaisten joukkoon. Onneksi on TD-karma, kylmiltään pelaaminen ja nippu muita tekosyitä
Kisa ei mennyt itseni kohdalla niin erinomaisen hyvin, mutta enpä odottanutkaan erityisemmin pärjääväni, erityisesti kun mukana oli todella kovia luita. Ratingit olivat pettymys niin minulle (899 ja 864) kuin monelle muullekin. Syynä tähän on todennäköisesti se, että tulokset pakkautuivat hyvin pienen välin sisään. Jos ja kun ratingit ovat enemmän tai vähemmän nollasummapeli niin on erikoista, että kierrosratingien keskiarvo poikkeaa aika paljon kisaajien ratingien keskiarvosta. Saa nähdä millaista magiaa PDGA:n lottokone tekee kunhan tuloksista tulee virallisia.
Kisa itsessään sujui käsittääkseni ilman suurempia kommelluksia ja mitä yritin tutuilta palautetta saada niin tyytyväisiähän nuo olivat. Raulista leivottiin tämän vuoden viikkokisakuningas ja mies sai palkintorahatukon lisäksi muikean, kaiverretun pokaalin vuodeksi pyörimään nurkkiinsa. Pieni kauneusvirhe kävi siinä kun kaivertamisen jälkeen pokaalin plakaatin liimaus petti ja lätkä irtosi. Ihan kaikkea ei voi saada. Ensi vuonna uudestaan, ensi vuonna isommin ja yritä sinäkin mukaan harvojen ja valittujen kisaan!
