ReTeeNallen harharetket eläinfysiologiassa eli eritellään käsitteitä ja käsitellään eritteitä, osa mikälie
Myrsky repii puita ja taivas salamoi. On siis hyvä hetki kirjoitella hetken verran meidän kaikkien lempiaiheesta - hikoilusta. Lätkitään pyötään heti kärkeen pari hauskaa tiedonmurusta. Hikoilun määrä, laatu ja paikat ovat kovin yksilöllisiä. Erityisesti voimakas jalkojen tai käsien hikoilu on perinnöllistä. Intternettilegendat kertovat, että virtahevon hiki olisi punaista, mutta asia ei ole näin. Virtahepo kyllä erittää punaista juttua, mutta se on luonnollista aurinkorasvaa eikä hikeä.
En perinnöllisyyksistä sun muista osaa sanoa, mutta olen huomannut, että minun kämmeneni eivät hikoile oikeastaan yhtään ja rasvaakaan niistä ei juuri erity. Omien kokemuksieni mukaan tuo on ilmeisesti aika harvinaista kun niin kovin useat valittavat sitä, että kiekot ovat liukkaita lämpimillä säillä. Omien kätösteni hikoilemattomuus on samaan aikaan hyvä ja huono asia. Minun ei tarvitse hankkiutua kosteudesta eroon ennen heittoa. Kun sormet ovat säästä riippumatta aina kuivat, ovat ne myös hyvin liukkaat. Kuivalla tarkoitan siis vähäistä kosteutta, en ihon kuivuutta ja halkeilua.
Käytän pääasiallisesti pehmeän muovin kiekkoja eli S/Star/jne. valmistajasta riippuen. Syy tuohon tuo on hyvin yksinkertainen, saan niistä parhaan pidon. Tuo on jossain määrin sääli, koska joidenkin kiekkojen kovempaa muovia olevat versiot vaan lentävät paremmin. Joidenkin kiekkojen kohdalla tuota muovivalintaa ei ole mahdollista tehdä ja joissakin heitoissa (kuten skipit) ei kiekko vaan saa joustaa. Joissakin piireissä suositut erittäin kovat putterit kuten KC Aviar ovat minulle kertakaikkisen mahdottomia. Jotta pystyisin saamaan niistä tarpeeksi hyvän otteen, pitäisi niistä puristaa niin lujaa ettei kontrollia ole mahdollista saada. Lujaa draivatessa ongelma hieman yllättäen vähenee, koska silloin on ihan ok puristaa lujaa ja varmistaa pito niin.
Minun sisuskalujani vääntää hassulla tavalla jokaisen kerran kun näen jonkun laahavan kättään hiekkaa vasten tai tonkivan laukustaan birdie bagiä saadakseen käsistään turhaa kosteutta pois. Itselleni ei tulisi mieleenkään tehdä noin, koska lipsuminen olisi takuuvarmaa. Kun lämpötila alkaa olla 20 asteen yläpuolella niin saan kiekoista hyvän otteen. Tiedostan olevani jossain määrin myös tapojeni orja, mutta usein henkäilen noillakin säillä kiekon pintaan lisää kosteutta, jotta pito olisi vielä parempi. Tähän kohtaan sopii hyvin ulkomailla kuultu pieni kasku. Kaupan kiekkohyllyllä on asiakas, joka räplää kiekkoja ja etsii jotakin mahdollisesti ostettavaksi. Tämä asiakas ottaa väliin kiekon käteen, pyörittelee sitä ja tähtäilee sen yli vähän kuin valmistautuisi draiviin. Mutta jokaisen kiekon kohdalla hän ensin henkäisee kiekon päälle saadakseen paremman pidon. Kaupassa. Sisällä. Tätä asiakasta tarkkaileva toinen frisbeegolfari käy toteamassa, että taitaapa olla Suomesta. Ja näinhän asia on. Frisbeegolfari myös toteaa, että kaupan sisällä ei ole ehkä ihan välttämätöntä varmistaa hyvää pitoa kiekolle. Kun asiakas nostaa seuraavan kiekon nipusta, hetkeen ei tapahdu mitään ja kasvoilla on tuskainen ilme. Kylmässä ilmanalassa pelaavan rutiinit juurtuvat syvään ja sipulin voi räjäyttää noinkin.
Jos kädet eivät hikoile niin jostakinhan sitä kosteutta on pakko päästää ulos ettei aivan keity sisältä. Minun kohdallani tuohon hommaan on valittu pää. Hikoilen aivan vallattomia määriä pään kautta ja lämpimillä säillä sen huomaa herkästi siitä, että lippis vaihtaa väriä ja kuivattuaan sen päällä on hyvä kerros mitä kallisarvoisinta, 100% luomua olevaa suolaa. Ei se erityisen hauskaa ole, mutta kun raajojen hikoilu menee ilmeisesti käsi kädessä (heh) niin eipähän itseni ole juurikaan tarvinnut kärsiä jalkahiestä.
Olisi hauska kuulla jonkun voimakkaasti käsiensä läpi hikoilevan mielipiteitä tähän asiaan. Ja juu, kyllä minuakin vähän hymyilytti kirjoitella omista hikoilutaipumuksistani
