Olin kokonaan unohtanut maksaa ensi viikonlopun Hunaja Openin pelimaksun. Onneksi tajusin tänään, toivottavasti se ei ollut liian myöhäistä.
Kävin Petäjävedellä viikkokisoissa, vaikka olin jo eilen päättänyt että pidän huilipäivän. Kun olin päivän pyörinyt töissä, eikä kotona ollut mitään hauskaa tekemistä niin lähdin sitten kuitenkin pelaamaan.
Lämmitellessä avasin muutaman kiekon uudella ykkösväylällä. Sinne jäi Fuse. Se kuluneempi, jota käytän aina. Ei löytynyt puolitoistametrisestä takiais/nokkos/vattu/heinä -pusikosta. Nyt pitää yrittää pärjätä ilman, vaikka koville se ottaa. Repussa on uudempi samanlainen, mutta se ei ole vielä läheskään "valmis".
Itse kierros meni ihan OK. Kahdesti kävin OB:lla, mutta toisesta sain paarin siitä huolimatta (alamäkiporttiväylä, puttasin dropparilta koriin). Vain yksi bogi siis koko kierrokselta. Viisi pirkkoa. Niitä olisi pitänyt saada enemmän, mutta ollaan nyt tyytyväinen edes näihin. Todella makoisia putteja upotin muutaman. Toki se kertoo siitä, että avaukset eivät olleet ihan täydellisiä....
Ennen kisaa mietin että ilmoittaudunko avoimeen vai mastereihin. Viimeksi kun olin Petäjäveden viikkokisoissa niin etukäteistiedosta poiketen pelaajakokouksessa ilmoitettiinkin että kaikki pelaavat samassa sarjassa. Silloin olisin voittanut masterit… no nyt sitten ilmoittauduin mastereihin, ja kävikin niin että -4 -tuloksella olisin voittanut avoimen, mutta tulin mastereissa toiseksi. No, se ei sinänsä vaikuta mihinkään, hauska huomio vain.
Joissain paikoissa on yleistynyt se että kisa jaetaan Metrixin mukaisiin luokkiin. Se on minusta hyvä. Saa aina pelata oman tasoisiensa kanssa samassa kisassa. Mitäpä väliä sillä on onko juniori vai vanhus, mies vai nainen. Ratinki kertoo miten hyvin pelaat ja se ratkaisee.
Kisasta jäi ihan hyvä fiilis. Ei vieläkään ollut ihan parasta peliä ja väsymys vaivaa vielä hiukan, mutta nenän tukkoisuus on vähän vähentynyt, joten on toiveissa että saisi nukuttua paremmin. Tällaiselle CPAP-laitetta käyttävälle uniapnea-potilaallenenän tukkoisuus kun on todella hankala. Ihan koko yötä ei voi olla ilman happea.
Huomisesta tulee kuitenkin huilipäivä, sillä se on matkustuspäivä. Lauantaina sitten Kylmäkoskelle. Se on juhlaa, saa lähteä sokkona pelaamaan taas kerran ihan uudelle radalle PDGA-kisaa.
Saa ratingit kyytiä!