Viikonloppu vihdoinkin.
Hyvät yöunet ja vähän vielä extraa päälle. Sitten katselemaan mihin pelaamaan. Hiljaista oli kaveriporukassa, joten lähdin ajelemaan Mikkeliin.
Mikkelissä Kaihulla yksi kierros. On se vaan hieno rata. Harmi että ovat sotkeneet väylänumerointia ja tehneet harhaanjohtavia opasteita. Edellä mennyt viiden hengen ryhmä oli aivan pihalla, miten väylät jatkuvat, kun ei ollut tietoa heittääkö ama-rataa vai pro-rataa. Itse olin viime vuonna jo ollut samassa ongelmassa, joten osasin vähän jeesata.
Itsekseen kun heittelee, ei tule niin laskettua tulosta, eikä kaikkia väyliä edes pelattua loppuun. Tavallaan tylsää, mutta toisaalta hirveän mukavaa. Tulee heiteltyä useampia avauksia, kokeiltua eri kiekkoja, otettua rennosti. Vain pari porukkaa ohitin, joten ei voi sanoa, että olisi joutunut ruuhkassa jonottamaan. Nämäkin tapaukset itse pyysivät, että menen ohi, vaikkei sinänsä olisi ollut mikään kiire.
Mikkelin jälkeen päätin koukata kotimatkan Pieksämäen kautta. Partaharjulla on nimittäin myös hauska vierailla. Siellä ensimmäinen ohitus tapahtui jo ennen ensimmäistä väylää, kun mukava porukka pyysi minua avaamaan ensin. Sen jälkeen olikin täysi vapaus heitellä ihan omaan tahtiin ilman mitään jonotusta. Väkeä oli kyllä radalla reippaasti, mutta juuri edessä ei ollut ketään.
Ykkösväylällä avaus jäi lyhyeksi, kun kiekko raapaisi maata ennen jyrkkää alamäkeä. Huikean pitkä alamäkiputti kuitenkin sisään. Vau!
Peli sujui oikein mukavasti, ja monet väylät, joita muistelin kauhulla, olivatkin oikeastaan ihan helppoja. Pari kertaa tuli ikävä yllätys, kun pitkillä väylillä koria olikin viety vielä kauemmas. Vielä kun ne ovat sellaisia väyliä, joissa koria ei näe ennen kuin on heittänyt pari kertaa, niin hiukan oli pettynyt olo. Muutokset eivät kuitenkaan olleet huonoja.
Ihan loppuun asti en jaksanut pelata, vaan koukkasin väylän 13 jälkeen parkkipaikalle, kun nyt siinä vieressä olin. heittoja oli tullut ihan riittävästi jo yhden päivän osalle, joten jätin takametsän välistä.
Sellaisen huomion tein, että heitän putteria nykyisin paljon enemmän kuin ennen. Sellaiset väylät, joita heittelin pari vuotta sitten nopealla draiverilla, avaan nyt putterilla. Luotto putteriavauksiin on kasvanut huikeasti. Sen sijaan draiveriheitot ovat lyhentyneet. Se on jotenkin sääli. En usko, että tuo on kuitenkaan ihan lopullinen totuus, vaan veikkaan, että jos joskus saisin itseni johonkin kentälle, ja saisin itseni heittelemään maksimidraiveja vaikka puolikin tuntia, heittojen mitat alkaisivat taas parantua. Jotenkin tulee nyt vain viskottua mahdollisimman hyvin väylään pituuden kustannuksella. Ei yhtään minun tapaista. Omituista. Se tapahtuu jopa ilman tietoista päätöstä. Joku vuosi sitten heitin kaikki avaukset apinan raivolla.
Kaivoin bägiin tosi pitkästä aikaa myös Gold Line Mercyn. Halusin verrata sitä Jokereihin, joita käytän nyt pääasiallisina heittoputtereina. Hiukan hankala verrata sikäli, että gold-muovi on niin erilainen kuin Basic Jokerissa. Tuntui että heitot lipsuvat kädestä. Jollain liidätysväylällä kokeilin kumpi lentää pidemmälle, ja totesin kiekot hyvin saman kaltaisiksi. Ehkä (jyrkkä ehkä) Mercy oli aavistuksen vakaampi kuin kulunut Basic Jokeri, mutta tietenkin huomattavasti alivakaampi kuin Premium Jokeri. Tilanne vaatii jatkotutkimuksia. Jostain syystä tuo nahkea Basic Jokeri tuntuu nyt lähtevän mukavasti suuntaansa. Siihen verrattuna Gold Mercy tuntui vaikealta. Hassua, kun vielä vuosi sitten en osannut heittää noilla käteen tarraavilla ”putterimuoveilla” oikeastaan yhtään. Se kumpi nyt lentää pidemmälle vaatii myös jatkotutkimuksia.