Hyytävä tuuli ja jäätävä pakkanen (-5) yhdistettynä nopeasti tummenevaan iltaan oli kulissina Äänekosken sunnuntain ledikisoissa. Katseltiin mustaa vettä, josta kuului ritinää, kun pinta jäätyi, vaikka tuuli yritti pitää sitä sulana. Tuli mieleen, että eipä olisi kiva mennä tuonne kahlaamaan ja kiekkoa etsimään. Kuinka aavistinkin mitä tulee tapahtumaan.
Ensimmäisen kierroksen pelasin pelkkää par-tulosta. Toinenkin kierros alkoi kolmosella. Sanoin ääneen, että tuleekohan tästä par-päivä. Kakkosväylällä tuuli puhalsi navakasti etuvasemmalta, ja kiekko pitäisi saada kääntymään 60 metrin jälkeen vasemmalle. Ensimmäisellä kierroksella onnistuin hienosti, mutta nyt ilmeisesi kohmeisista sormista lähtenyt epäpuhdas irrotus aiheutti pientä liikettä kiekkoon, ja se flippasi oikealle. Jokeen. Rannalta katseltiin miten kauniisti ledi palaa pari kolme metriä rannasta joen pohjassa.
No, peli jatkuu. Kävelin OB:n reunalle, ja heitin hankalasta paikasta lähäriä putterilla. Vastatuuleen. Kiukuissani heitin aika reippaasti, että pääsisin korille ja pelastaisin bogin. Kiekko meni suoraan, vaikka piti päästä hiukan vasemmalle. Ja kun se menee suoraan, se menee suoraan järveen. Kaksi kiekkoa järveen yhdellä väylällä. Ja kun lähdin liikkeelle vain kolmella kiekolla, niin kädessä oli enää puttiputteri. Sillä heittelin pari väylää, mutta kun siinä on niin himmeä ledi, että olisi mennyt kohtuuttomasti aikaa kaikilta kiekon etsimiseen, niin päätin kierroksen siihen. 3/3 lost disc. Ei voi jatkaa, jos ei ole kiekkoa.
Onneksi joku oli tehnyt hyvän koukkupäisen hangon. Sillä sain pelastettua ensimmäisen kiekon. Toinen kiekko oli hankalampi. Se oli ison puskan takana louhikkoisessa rannassa. Kovin lähelle ei päässyt, mutta yritin taiteilla. Sainkin kiekko vedettyä lähemmäs, mutta sitten sen ledi sammui! Pimeässä toivotonta yrittää saada sitä enää ylös, mutta yritin silti. Ei onnistunut.
Kävelin viemään hankoa takaisin paikoilleen, ja kuulin että puttiputteri oli löytynyt. Hienoa. Kaksi kiekkoa sentään pelastettu. Sain otsalampun lainaksi, ja lähdin yrittämään uudelleen. Nyt näin kiekon, se oli mennyt kiven alle, ja oli näkyvissä vain hiukan reunasta. Samaan aikaan paikalle tuli toinen ryhmä. Heiltä oli myös kiekko mennyt veteen, viisi metriä minun kiekolta. He yrittivät hangolla, mutta jäivät muutaman sentin liian lyhyeksi. Minä yritin kurkottaa omaani lampun valossa, ja jalka lipesi ryteikköisellä rannalla veteen. No, siitä oli helppo sitten työntää käsikin järveen ja poimia sammunut kiekko talteen. Sanoin sitten toisille, että kun minä olen jo käynyt uimassa, niin enköhän voi sen heidänkin kiekon käydä poimimassa, ja sain senkin talteen. Tulipahan käytyä sitten jäisessä järvessä kokemassa, miten kylmää vesi voi olla kylmimmillään.
Tarina sai jatkoa aamukuudelta. Heräsin vilkkuvaan valoon. Olin tuonut kiekot sisään kuivumaan, ja tämä sammunut ledi päätti ruveta toimimaan kesken unien. Sellainen kokemus Äänekosken talviradalta. En vilustunut, vaikka ajelin vielä kotiin Jyväskylään jalat märkänä.
Aiemmin päivällä kävin Peurungan viikkokisoissa. Kylmät kiekot yhdistettynä jäisiin sormiin ei ollut aivan täydellinen yhdistelmä. Oli hiukan liian vähän vaatetta päällä, niin sormet eivät meinanneet lämmetä ollenkaan. Tuloskaan ei ollut kehuttava, mutta tulipahan ulkoiltua. +3, Metrix 930.