Täysillä päin puuta

[takarivi]

Nokia Masters takana. Hieno tapahtuma ja upea rata. Kelikin oli kohdallaan, kun hellelukemia oli joka päivälle. Vain viimeisen päivän aikana oli pieni sadekuuro.

Pelaaminen oli sitä samaa mitä koko kesän on ollut. Pelasin huonosti, turha sitä on kieltää. Muutamia hyviä heittoja ja hyviä väyliä, mutta sitten OB:lta OB:lle -seikkailuja ja rumia lukemia joillekin väylille. Jokainen kierros alle oman ratingin (kuten tänä kesänä KAIKKI kierrokset, mitä olen pelannut). Edelleenkään ei ole mitään himoa saada hyviä tuloksia. Enempi sellaista chillailua ja höntsää on ollut pelaaminen. Nytkin olin luokkani ainoa osallistuja, niin ei ollut sitäkään vähää kilpailua kuin yleensä. Mutta, kisa oli hieno, rata oli hieno, seura hyvää ja hengissä selvittiin. Viimeisen päivän puuhun jäänyt kiekkokin oli pudonnut itsekseen, ja sain sen takaisin viimeisellä väylällä, joten ei valittamista!

Kyynärpää oli muuten maanantaiaamuna sen oloinen, että on hyvä, ettei ole enää neljättä päivää kisaa... on eri asia pelata pitkiä väyliä, joissa heitetään kovempaa, verrattuna näihin kotoisiin metsäneppiratoihin.

Matka jatkuu ensi viikonloppuna etelä-suomeen. Helsingissä välipysäkki sukulaisvierailuineen, ja sieltä Skogbyhyn pelaamaan. Kuulostaa kesältä, vaikka lomat onkin taas hetkeksi lusittu.

[takarivi]

Pelasin viikolla Laajiksen. Kävin parikisan kiipeilemässä. Melko turha toistaa omia sanomisia, mutta sanotaan vielä kerran (lupaan etten sano enää jatkossa): pelasin huonosti. Putit alarautoihin, ei toivottomia, mutta ei tulosta. Draiveista puuttuu mittaa ja tarkkuutta. Lähärit tahtoo jäädä lyhyiksi.

Lauantaiksi sitten siirryin etelärannikolle, ja kävin Skogbyssä pelaamassa Prodiscus Mastersit. Oli kyllä mukava kisa ja leppoisa tunnelma. Vaikka matka oli pitkä, niin kannatti käydä.

Pelattiin kaksi kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella oli hiukan käynnistysvaikeuksia, kun ei ehtinyt ja viitsinyt paljoa lämmitellä. Putti toimi kyllä hyvin. Draivit ahtaissa väylissä sen sijaan tuntuivat menevän enemmän tuurilla kuin taidolla. Paljon jäi pirkkoja ottamatta helpoillakin väylillä, joten odotin, että parantaisin tulosta toiselle kierrokselle. Toisin kävi. Epäonnistuin niissäkin väylissä, mitkä sain pelattua hyvin ensimmäisellä kerralla. Karmein esimerkki oli varmaan se lyhyehkö suora ja esteetön alamäkiväylä rantaa kohti, jossa ekalla kierroksella otin helpon birdien upsilla. Toisella kerralla en saanut keskityttyä ollenkaan, ja kiekko oli ilmeisesti vinossa kädessä jo lähtiessään, ja lähti aivan väärään suuntaan. Bogi siitä.

Muutama väylä ennen loppua katsottiin tuloksia, ja todettiin, että kärkikamppailu on aivan tasan. Oli siis odotettavissa mielenkiintoinen loppu kilpailulle.

X2. Kilpakumppanin avaus epäonnistui. Itsellä sen sijaan antsa meni mukavasti väylää pitkin, kunnes osui oksiin väylällä. Päätin kokeilla riskillä korille toisella heitolla. Montun yli hysseä, ja tuntui lähtevän ihan mukavasti. Savun hälvettyä pienen etsinnän jälkeen kiekko ei löytynytkään korin alta, vaan se oli puoli metriä OB:n puolella korin lähellä. Oli varmaan tullut alas liian aikaisin, tai vaihtoehtoisesti kimmonnut puusta (inboundsista) montun puolelle. EI auttanut kuin kävellä OB-montun taakse ja heittää sieltä uusi. Nyt onneksi onnistui ja selvisin bogeyllä. Peli oli edelleen tasan.

X3. Muistaakseni suora n. 130 metriä? Ensimmäisellä kierroksella heitin hyvin väylää pitkin ja siitä oli helppo lähäri. Nyt kiekko käänsi enemmän oikealle, ja kikkasi puusta metsään. Se siitä pirkosta. Puiden runkoja uhmaten pääsin kuitenkin 20 metriin kakkosheitolla ja sain parin. Nyt olin heiton perässä.

17. Suora 80-90 metrin väylä. Kaveri avasi hienosti rinkiin. Itsellä Midari purjehti sivutuulessa hiukan oikealle, korin tasalle. Olin puttaamassa ensin n. 15 metristä. Tuntui siltä, että on pakko saada sisään. Huolellinen keskittyminenkään ei auttanut, vaan kiekko napsahti keskelle koria alarautaan. Kaksi heittoa takana, ja vain yksi väylä jäljellä. En vielä luovuttanut.

18. Kilpakumppanin avaus epäonnistui, ja kiekko lensi metsään. En tiennyt miten syvälle, mutta sehän ei oikeasti kiinnostanut, vaan se, miten pääsisin edes yrittämään. Väylähän oli joku 105 metriä pitkä suora tie, jossa kori oli väylän oikealla puolella. Tiesin, että metsästä voi olla vaikea saada paria, sillä olin itse ensimmäisellä kierroksella siellä, ja otin bogeyn. Nyt piti vain päästä korille eikä ajatella muuta. Hiukan vastainen tuuli. Kaivoin alivakaahkon Razerin käteeni ja heitin pieneen hyssekulmaan matalan heiton. Kiekko suoristi, käänsi vähän yli, ja otti loppuun pienen feidin. Olin korin melkein tasalla, mutta taas 15 metriä korista. Kaveri juuttui metsään, ja oli par-putilla jossain reilussa kympissä. Nyt jos vain saan putin sisään, niin paineet siirtyvät sinne. En saanut. Hyvä putti, mutta ketjuista pihalle. Sain silti yhdellä heitolla kiinni, mutta hävisin yhdellä. Oikein mainio lopetus kivalle kisalle.

Ensimmäisen kierroksen rating jossain siellä 950 tienoilla (kauden ensimmäinen kerta, kun pääsin yli oman ratingin), ja toinen tälle kesälle tyypillinen 900 pintaan. Että pääsisi takaisin amatööriksi, pitäisi saada rating putoamaan alle 900. Tämä kisa ei auttanut siinä. (ja ei, en yritä pudottaa oikeasti, yritän pelata hyvin, kaikesta huolimatta)

Seuraava tiedossa oleva kilpailu onkin vasta 26.7. Jyväskylä Open. Voihan olla että tulee jossain käytyä ennen sitäkin. Tai voihan olla, että tulee vain kuvailtua videolle toisten tekemistä. Tässä eräs viime viikolla editoitu pätkä Kangaslammen leirikeskukselta:

[takarivi]

Kävin Äänekoskella heittämässä hupikierroksen. Iloista peliä kuuden hengen ryhmällä. Voi sitä naurun ja kiroilun määrää, kun vanhat ukot rymisteli metsässä. Oli meillä olevinaan joku kisakin: kahden euron tasoituskisa. Valitettavasti vain kirjanpitäjä huomasi ennen viimeistä väylää, että jotain on jäänyt merkkaamatta välissä, eikä kukaan jaksanut alkaa miettiä mitä on tullut tehtyä, niin sen 12 euron kohtalo jäi nyt sitten ratkaisematta. Itse en olisi voittanut kuitenkaan, sen verran tukevasti olin plussalla. Sen siitä saa kun aloittaa birdiellä.

Ajan kulukseni mietin pientä välitilinpäätöstä tälle kaudelle. Alkaahan tässä kohta toinen kvartaali olla takana. Kuinka tässä on näin käynyt?

En muista olenko jo näitä horissut tänne aiemminkin, mutta ei se minua haittaa, vaikka olisinkin. Mietin mitä kaikkea sellaista on, mikä selittäisi heikohkot peliesitykset. Talvella kun peli kulki hetken aikaa ihan mukavasti.

1. Fyysinen puoli.
Tammikuussa sain verikokeissa kuulla, että maksa-arvot ovat koholla. Myöhemmin se todettiin ultrassa rasvamaksaksi. Osasin googlata sen verran, että aloitin reippaan ryhtiliikkeen syömisessä. Ehkä tuli hiukan ylimitoitettua sitä. Arvot ja paino kyllä putosivat, mutta luulenpa, että paino lähti suurelta osin lihaksista eikä läskistä. Varmaan se vaikuttaa kaikkeen fyysiseen suorittamiseen jollain tavalla.

Kyynärpää on edelleen kipeä, niin ei ole tehnyt mieli senkään takia heittää ainuttakaan ylimääräistä heittoa. Kenttätreenit ja yms. ovat jääneet kokonaan pois. Yleensä olen kuitenkin vähän yrittänyt. Nyt ei ole tullut mieleenkään virittää vaikkapa heittoverkkoa mökille, vaikka täällä paljon aikaa vietän. Olen sen aiemmin laittanut, vaikken juurikaan ole käyttänyt.

Alan tulla vanhaksi. Ainakin vanhemmaksi kuin koskaan ennen. Eiköhän se jossain näy? Jos ei näkyisi, ei kai ikäluokkasarjoja tarvitsisi järjestää ollenkaan. Kroppa hidastuu ja kangistuu, varsinkin kun sen eteen ei tule tehtyä mitään, että näin ei kävisi.

2. Mentaalinen puoli.
Ei ole napannut. Kilpaileminen ja tulosten parantaminen ei ole tuntunut tärkeältä. Ei ollut mitään ongelmaa jättää ilmoittautumatta esim. SM-kisoihin. Hupikierrokset kavereiden kanssa on ollut riittävää. Tänäänkin meistä kuudesta taitaa vain kahdella olla lisenssi voimassa. Joka päivä silti porukka käy kiekkoa viskomassa.

Rating on noussut sen verran, että 60-vuotiaiden sarjassa joutuu aina kuulemaan, että on ennakkosuosikki ynnä muuta. Luonteeltani olen kuitenkin sen verran vastarannan kiiski, että haluan todistaa toisen olevan väärässä. Jollain tasolla.

Kun ei ole menossa minnekään suurempiin kisoihin, missä joutuisi oikeasti haastamaan itseään, ei ole oikein motivaatiota edes yrittää mitään. Edes hupikierroksilla. Jos saa yhden hienon heiton kierroksella niin se on arvokkaampaa itselle kuin se, että heittää varman päälle ja vaikkapa viisi heittoa paremman tuloksen.

3. Muut tekijät
Vaihdoin bägin sisältöä reilusti keväällä. Että saisi kaiken toimimaan, pitäisi harjoitella uusilla kiekoilla heittämistä. Ei aika, into ja käden kunto tahdo riittää sellaiseen.

Aloin opiskella videoeditointia viime talvena. Se on vienyt ison osan siitä ajasta ja innostuksesta, mitä aiempina vuosina olen uhrannut kiekonheittoon. Hauskaa puuhaa sekin.

Aloin heittää paljon kämmenheittoja esim. lähäreissä.  Se onkin parantunut paljon.  Sille on sitten se ikävä vastapaino, että rystylähärit ovat saaneet vähemmän harjoitusta. Ennen oli toimiva ja tarkka hysserysty, nyt on kaksi epävarmaan tapaa lähestyä koria.

Tekniikka on edelleen aivan kauhea, ja varsinkin nykyisin yleistyneet korkeat tii-laiturit ovat myrkkyä, kun pelkään että putoan yli. Otan vauhtia, pysähdyn, nousen takakenoon ja heitän kiekon taivaalle satunnaiseen suuntaan. Vielä pari kolme vuotta sitten heitin kaiken paikaltaan, enkä haluaisi palata siihen, vaikka tulokset luultavasti paranisivat.

[takarivi]

Parhaat heittokelit menevät vähän haaskuun loukkaantumisen takia. Pari viikkoa sitten käytiin kuvaamassa Toivakassa ja rikoin jalkani kivisessä maastossa. Vieläkin on nilkka turvoksissa. Lääkäri vain sanoi, että pidä jalkaa koholla ja syö särkylääkkeitä. Röntgenissä ei näkynyt tuoreita murtumia. No, pari kertaa olen käynyt kokeilemassa, miten jalka kestää. Kestää se vähän. Jos saan tuon Toivakan kuvauksen tähän linkitettyä, niin sen viimeisillä sekunneilla on kuva nilkasta heti kierroksen jälkeen (en toki ymmärtänyt jättää leikkiä kesken, kun kerta sinne asti mentiin retkelle).


Huomenna olisi Saarijärvellä Discooter Tourin Ahvenlammen osakilpailu, mutta harkitsen vielä vakavasti, lähdenkö sinne kahden kierroksen kisaan. Vesisadetta on luvannut aamupäiväksi. 25 euroa siinä menettää, mutta voi olla, että sillä saa vähän nopeammin jalan kuntoon, jos jää sänkyyn makaamaan. Varmahan ei voi olla, kumpi on parempi/pahempi. Toinen ongelma on tuo ikuisuusvaiva kyynärpäässä. Olisi luullut, että se vähän helpottaa, kun olin pari viikkoa ilman kiekkoa, mutta siinä kävi päinvastoin. Ei oikein kestä putata loppuun saakka. Outo juttu. Ehkäpä liike on lääke tässäkin, kun ei lääkäreistä ole ollut apua.

Jokos tänne kirjoitin, että olen nykyisin Prodiscus Team Spartan –jäsen. No nyt kirjoitin. Sama se on tunnustaa väriä, kun kuitenkin vain niillä kiekoilla heitän. Isossa maailmassahan tuntuu olevan pudotuspelejä menossa, kun kesken kauden porukka vaihtaa kiekkomerkkiä.

[takarivi]

Jätin vielä lauantain Ahvenlammen kisan väliin, kun en ollut varma miten jalka kestäisi kaksi pitkää kierrosta. Sunnuntaina sen sijaan halusin jo jonnekin pelaamaan. Keljonkankaalla olisi ollut Iida Lehtomäen fundraiser-kisa, mutta vaihdoinkin viime hetkellä suunnaksi Suolahden. Maksoin toki fundraiser-osallistumisesta, vaikken sitten osallistunutkaan. Suolahdessa on vähän lyhyempi rata, ja lyhyet siirtymät, ja jalka kestikin sen melko hyvin, joten kävin sitten illalla vielä Peurungan viikkokisoissa. Samalla kuulin lisää siitä miten radanmuokkausoperaatio etenee. Sieltähän lähtee pois alkupään peltoväylät. Samoin metsässä tulee pieniä muutoksia, kuten että se hiukan vaarallinen alamäkiväylä, jossa OB kiertää koko matkan, tulee poistumaan. Viisi kokonaan uutta väylää on rakenteilla.

Peurungassa pelasin kohtalaisesti. Tuloshan oli jopa erinomainen, mutta se ei johtunut hyvistä heitoista, vaan erittäin mallikkaasta puttaamisesta. Oli vain luottavainen olo puttiringissä, ja hiukan sen ulkopuolellakin. Välillä tosin oli liiankin luottavainen olo, sillä kaksi puttia jäi harmittamaan, kun en jaksanut keskittyä koko ajan ihan täysillä. Korihan sylkee sellaiset yritykset armotta ulos.

Nyt koipi on taas aavistuksen parempi. Hitaasti tuo paranee tällä iällä. Vielä on turvotusta ja kosketusarkuutta, mutta ei ole takapakkia tullut. Hyvä niin. Saapa nähdä milloin ehtii taas pelaamaan. Kesällä on enemmän kiireitä kuin talvella.

[takarivi]

Aivan kuin pelaaminen alkaisi hiukan parantua. Eilen alkoi kolmipäiväinen Jyväskylä Open. Kisa pelataan kolmella eri radalla, ja eilen aloitettiin Keljonkankaalla.

On ollut hiukan rikkonainen kesä tähän asti. Välillä on ollut motivaatio hukassa, välillä nilkka, ja sen jälkeen ratatalkoissa krampannut selkä. Moottorisaha ei sovi meikäläisen ruodolle, sen olen aina tiennyt, mutta silti tuli sen kanssa heiluttua. Ja sitten kun alkaa itse olla kunnossa, on auto hajoillut, milloin mistäkin.

Tuubiin olen videoita tehnyt kuitenkin aina välillä. Nytkin on yksi editointipöydällä. Ostin tuohon harrastukseen langattomat mikrofonit, ja käytiin kuvaamassa Uuraisten Aittovuoden radalla mikitetty kierros. Ehkäpä se lähipäivinä ilmestyy eetteriin.

Niin, Keljonkankaalla pelasin pitkästä aikaa PDGA-kisaa. Hiukan parannusta on havaittavissa, vaikka loppua kohti alkoi helteisessä säässä kropan lisäksi pehmetä aivotkin. -4 ja 950 alustavaa ratinkia. Tänään kisa jatkuu Hiiskassa ja huomenna Vesalan Montulla. En oleta, että pystyisin pitämään tuon tason. Ainakin nyt aamusta tuntuu, etten ole vielä palautunut. Onneksi meidän kierros alkaa aamupäivällä, iltapäivästä on luvassa sateita ja ukkosta.

[takarivi]

Ikävästi sain jonkin venähdyksen tai muun sellaisen yläselkään lapaluiden väliin ennen kisaa. Lämppäheittoja heitellessä tuo alkoi kiristää, ja on jatkunut nyt koko päivän. Sitä en osaa sanoa vaikuttiko tuo itse pelisuoritukseen.

Pelattiin siis Hiiskassa Jyväskylä Openin toinen kierros. Ennen kierrosta olin toisella sijalla, kaksi heittoa kärkeä perässä sarjassa MP50. Kierroksen jälkeen olen täsmälleen samassa tilanteessa. Heitimme siis saman tuloksen. Olisi pitänyt mennä juniorisarjaan MJ40, siellä olisin reilussa johdossa... Kierros alkoi mallikkaasti ja olin pitkään jopa miinuksella, mutta loppua kohti alkoi taas pää pehmetä helteessä, ja tuli tehtyä pari kallista ja huonoa ratkaisua. Ei voi mitään, huomenna on vielä uusi päivä. Tänään +3 Hiiskassa antoi alustavaa ratinkia 932.

Toivottavasti helpottaa tuo vaiva yläselässä. Nyt on niin hankala olo, etten viitsi edes katsoa tallinnan kisoja netistä. Paikallaan istuminenkin sattuu koko ajan. Ei ole helppoa vanhaksi tuleminen.

[takarivi]

Yhden heiton takamatkalta pitäisi olla jo menossa äänekoski openin finaalikierrokselle. Täällä mä vielä heräilen mökillä. Ei oikeen nappaa kisaaminen, mutta heittelee sinänsä on kivaa, ja porukka mukavaa. Käydään nakkelemassa.

[takarivi]

Voitin äänekoski openin pappasarjan yhdellä heitolla. Oli tiukka kisa, josta emme tienneet mitään, kun kumpikaan ei seurannut tuloksia. Viimeisellä väylällä kysyttiin metrixin pitäjältä missä mennään.

Oman kierroksen jälkeen lähdin vielä kuvaamaan avoimen kärkikorttia. Pari kaveria kuvasi myös kännyköillään. Kunhan saan nekin clipit itselle niin voin alkaa editoimaan. Jännä nähdä mitä tuosta saa aikaiseksi...

[takarivi]

Hiukan on muuttunut oma suhtauminen fribaan tässä viimeisen parin vuoden aikana. Aikaisemmin jaksoi vielä miettiä miten voisi kehittyä ja parantaa heittämistä. Sellainen on jäänyt kyllä miltei kokonaan. Toki heitän edelleen kämmenheittoja, vaikken osaa, että voisin hiukan oppia sitä, mutta että sen takia menisin kentälle treenaamaan tai virittäisin jotain heittoverkkoa, niin ei kyllä enää kiinnosta. Siinä on rajansa kuinka monta mielenkiintoista asiaa saan pysymään aktiivisena omassa pääkopassa kerrallaan. Joskus se oli bridgen pelaaminen, joskus musiikin tekeminen ja soittaminen (siinäkin hajaannuin 10 eri soittimeen, saveltämiseen ja tietokoneohjelmiin), vaikka mitään varsinaista lahjakkuutta tai kykyjä ei sellaiseen ollut. Tämä on ollut näin niin kauan kuin jaksan muistaa, melkein 60 vuotta. En pysty ja jaksa keskittyä yhten asiaan, kun haluan kaikki. Ja kun kapasiteettia on rajallinen määrä, niin jotain putoaa paskakärryn lavalta kun kaasua painaa, se on varma.

Nyt innostuin tuosta videomaailmasta joskus vuosi sitten? Testasin videoeditoria, ja kun se toimi ihan hyvin pelikoneella, niin pikku hiljaa se vei kokonaan. En toki aloittanut niin kuin järkevää olisi, että alkeista, vaan kimmokkeena toimi se, että halusin nähdä miten tehdään FollowFlight.  Oli melkoinen urakka, että sain sen selvitettyä itselleni, ja kun opin niitä tekemään, niin ainuttakaan en ole sen jälkeen niitä tehnyt. Sen sijaan olen kaikkea muuta opiskellut aiheen ympäriltä, ja lopullisesti sekosin kun ostin kameran, ja siinä on noin miljoona eri asetusta mitä en osaa vieläkään käyttää. Kameran ympärille sitten lisää laitehankintoja ja videotuotantoa siltä pohjalta, että aina pitää oppia jotain uutta. Vähän niin kuin fribassakin teen: jos opin heittämään jonkun väylän, niin en enää heitä sitä samalal tavalla tai samalla kiekolla, vaan teen elämäni vaikeammaksi tekemällä kaiken niin kuin en osaa. Tämä kaikki vielä kuitenkin frisbeegolfin ympärillä pyörien. Rakkaudesta lajiin niin kuin sanotaan. Penniäkään en saa rahaa, mutta illat kuluvat tarkkaan. Nytkin kun olen editoinut viime viikonlopun kuvauksia, niin töiden jälkeen pääsen ehkä neljän ja viiden välillä asloittamaan ja klo 11 painun nukkumaan. Sinä aikana saan aikaiseksi ehkä viisi väylää karkeaa leikkausta, kun en tee tätä kiireellä, vaan katselen kaikkia kuvauksia moneen kertaan ja mietin mitä kameraa käytetään missäkin. Ja missä kuvauksissa on ylipäätään käytettävää materiaalia, puhelinlaatu ei aina ole ihan samaa mitä haluaisin kuvauksista. Kunhan karkea leikkaus on tehty aloitan äänien säätämisen ja värien määrittämisen. Siinä onkin työmaata, niin paljon eri kalustolla kuvatut poikkeavat toisistaan. En usko että ihan priimaa saisi kukaan tuosta tehtyä, mutta yritän edes jotain saada aikaiseksi. Sen jälkeen pitää suunnitella ja toteuttaa grafiikat, ja ku nämä kaikki on tehty, pitää keksiä millaisen selostuksen tuohon laittaisi. Kunhan sekin on purkissa, niin aletaan olla voiton puolella. Videon kuvaamiseen meni aikaa kolme tuntia, mutta editointiin menee karkeasti arvioiden varmaan 100 tuntia. Mutta hauskaahan tämä vain on.

Jossain välissä pitää kyllä käydä vähän heittelemässä kiekkoa. Kunhan kelit olisi kohdallaan jne. niin pakko on vähän liikkua. Liikkumisen tarpeestahan koko fribaura on minulla alkanut, ja jatkunut. Tällä kertaa se on vienyt myös tällaiseen älylliseen jumppaan. Sitäkin tarvitsee tällainen ikääntyvä ukko!!!

[Ari]

Olisihan se kummallista jos me jaksettaisiin olla frisbeegolfista lapsellisen innoissaan niinkuin ollaan joskus oltu. Lienee pelkästään normaalia, että suhde lajiin muuttuu ja sen mukana sitten saattaa tulla tarve löytää jokin uusi juttu josta on innoissaan.
Näinhän se toimii ihmissuhteissakin. Sitten kun se umpirakastuminen on mennyt ohi niin katsotaan kestääkö se suhde.
Osa pelaajista on eri syistä lopettanut pelaamisen ja sitten on niitä jotka ovat jo vuosikymmeniä roikkuneet lajin parissa saaden siitä todennäkösesti jotain muuta kuin silloin ihan alussa.

Hienoa on että löytää uusia juttuja eikä sitten ainakaan tylsisty siihen samaan jääden jumiin.

[takarivi]

Tämä vuosi on ollut käännekohta mun fribauralla. Ainakin toistaiseksi näyttää sille. Nimittäin tämä on ensimmäinen vuosi kun PDGA-rating laskee eikä nouse. Aikaisemmin se on joka vuosi noussut. Joko niin, että vuoden lopun rating on ollut parempi kuin edellisen vuoden lopussa, tai sitten vuoden paras rating on ollut parempi kuin koskaan ennen. No, tänä vuonna näin ei tapahdu.  Seuraavassa päivityksessä saattaa tulla jotain liigakierroksia vielä mukaan, mutta enpä usko, että suuresti tulee vaikuttamaan mihinkään. Kauan olen tätä odottanutkin. Että milloin on lakipiste saavutettu. Ehkä se sitten oli vuosi 2023. Toki voi olla että ensi vuonna tulee taas pelattua enemmän, en tiedä, ennustaminen ei ole vahva laji. Tänä kesänä tuli kuitenkin PDGA-kierroksia huomattavasti vähemmän pelattua kuin vuosi takaperin, ja kevät ja alkukesä oli todella heikkoa tekemistä. Eli tähän tietoon voin sanoa, että ihminen on fribassa parhaimmillaan 60-vuotiaana, ja sitten alkaa alamäki.

Joka syksy olen ajatellut, että olisi aika aloittaa lenkkeily ja/tai salilla käynti. Joka syksy olen myös huomannut, että en aloita. Tiedän, että se olisi hyväksi monin tavoin, mutta kun ei viitsi niin ei viitsi. Kun nyt edes jaksaisi jotain jumppaa tehdä vaikka kotona, mutta ei...tuossa tuo kuminauhakin lojuu pöydällä eikä tee mitään. Kaivoin sen esiin joku päivä sitten kun niskat ja hartiat on niin jumissa tietokoneella istumisesta. Vähän helpottaa kun tiettyjä liikkeitä tekee sen kanssa edes pari päivää. Juuri sen verran jaksan.