Helatorstai oli frisbeegolf-päivä ja suunnitelmana oli käydä kiertämässä Länsi-Uudellamaalla uusia ratoja. Radat olivat saaneet kehuja ja niinpä sitä huristeltiin ensimmäisenä kohti Skogbyn rataa. Muut päivän ratabongaukset olivat Västerby sekä Karjaan rata. Mukavasti kaikki radat olivat hieman toisistaan poikkeavia ja pelaamaan päästiin erilaisissa ympäristöissä ja maastoissa. Myös sää oli suosiollinen. Ruuhkaa emme radoilla nähneet, joten ajan sai käyttää pelaamiseen… ja väylien etsimiseen.
Skogbyn rata oli kolmesta pelatusta radasta ”metsäisin” mutta tulosten perusteella myös helpoin. Väylät olivat perushyvää tasoa: ei montaa erityisen mieleenpainuvaa väylää mutta täydellisiä hutejakaan ei ollut. Keskisektorin väylät jäivät parhaiten mieleen, kun metsiköstä päästiin vähän avarammille hakkuuaukeille. Muutaman väylän tiipaikan etsimiseen jouduttiin käyttämään tovi aikaa, ja opasteita olisi ensikertalaisia ajatellen hyvä olla enemmän. Hyväkuntoisilla tiipaikoilla oli kuitenkin väyläkartat – joissa tosin tekstit melko pienellä! – ja puitteet olivat muutenkin hyvässä kunnossa. Ekalta väylältä mukaan poimitut kaksi tyhjää tölkkiä lupailivat jo rahakasta kierrosta, mutta loppuradalta ei sitten löytynytkään enää kuin kaksi litistettyä tölkkiä. Varsin siistiä siis!
Kierros itsessään meni kelvollisesti, vaikka kämmenheitto ja putti olivat edelleen kadoksissa. Neljä birdieta ja lopputulos +2 tyydyttää kuitenkin erittäin kivasti ottaen huomioon kyseessä olleen ensimmäisen vierailun tällä radalla.
Nelosväylä on lyhyt, helppo ja suora alamäkeen merta kohti heitettävä ”pakko-kakkonen”. Oma varovainen avaus päätyi korin tasolle mutta vajaa kymmenen metriä vasempaan. Puiden takaa kuitenkin iso putti sisään.
Ysiväylä on ensimmäinen vähän enemmän aukealla heitettävistä väylistä. Vain hieman oikealle taittava väylä nousee ylöspäin ja hyvä tähtäyspiste on korin takana sijaitseva iso kivi. Oma avaus rystyllä taittoi oikealle liian aikaisin ja jäi mäntyihin, mutta lähäri oli helppo ja kolmosen sai nostaa sisään.
Väylä 14 heitetään takaisin metsään. Väylä kulkee ensin suoraan ja kääntyy lopussa oikealle korin luo. Tarkkuutta vaativa, mutta kuitenkin reilu väylä antaa hyvän kuvan Skogbyn yleisilmeestä. Mikäli väylällä ei pysy, löytyy kuitenkin yleensä joku väli, mistä pääsee lähestymään korille päin eikä aina tarvitse vain nepata takaisin väylälle.
Skogbyn jälkeen vuorossa oli lähellä sijaitseva Västerbyn rata. Päätimme täysin asiattomasti hypätä suoraan syvään päätyyn ja niinpä lähdimme haastamaan kisaleiskaa eli B-rataa. Arvaahan sen, miten siinä kävi. Sen lisäksi, että tulos oli ei-niin-mairitteleva +20, onnistuin ruokkimaan sitä pientä lampea kahden kiekon verran.
Rata itsessään oli odotetusti erittäin haastava, mutta kiitettävän monipuolinen metsä-, kallio- ja niittyosuuksineen. Oli ylämäkiä, alamäkiä, pitkää liidätystä, tiukkaa metsäpilliä – oikeastaan kaikkea, mitä radalla vaan voi olla. Rata oli hyvin hoidettu mutta tännekin toivoisi selkeämpää opastusta, sillä vaikka korin läheltä löytyikin hyvin kylttejä, että missä päin kummankin leiskan seuraava tii on, oli useampaankin kertaan tiiltä näkyvyys monelle korille ja näin ollen vähän epäselvää, että mihin nyt pelataan. Pahin esimerkki lienee nelosväylä, jossa heitettiin ylös kalliolle, ja pelasimme ensin väärän leiskan koriin ja jouduimme sitten palaamaan aiemmille heittopaikoille, kun vihdoin bongasimme oikean korin 40 metrin päästä.
Muutamassa paikassa väylät myös risteävät ja jos pelaajia olisi yhtään enempää, niin risteäminen ja leiskojen päällekkäisyys saattaisivat kyllä aiheuttaa mielenkiintoisia tilanteita. Onneksi nyt ei ollut ruuhkaa.
Radasta jäi kierroksen jälkeen vähän kehno maku suuhun, mutta syynsä varmasti oli niin heikolla pelillä, kasvavalla nälällä kuin väylien kanssa sekoilullakin. Jälkikäteen mietittynä rata on varsin kiva ja hyvin ylläpidetty. Ensi kerralla ehkä sitten A-radan kimppuun.
Välillä oli aika ahdasta. Kutosväylän tiiltä on melko pieni rako heittää ulos. Väylä nousee jonkin verran ja kaartaa tien jälkeen oikealle. Par nelonen on sopivan haastava, oma tulos tällä kertaa +1.
Seiskaväylä on lepoväylä: helppo alaspäin kohti lampea heitettävä par kolmonen, ns. pakko-birdie tämäkin. Upean näköinen väylä, josta napsahti kiertueen ainoa kahden hengen heittueen star frame. Ylävitosen arvoista suorittamista!
Kasiväylä on kaunis lammen yli heitettävä, hieman oikealle kaartava väylä. Itse en ajatellut tässä olevan juuri mitään riskiä, mutta otin silti käteen uhrattavan putterin ja lähdin heittämään suoraan aukosta sisään pienellä hyssellä. Kiekko sujahtikin suoraksi ja käänsi vähän yli, kolahti aukon oikean reunan koivuun ja hops, kops, plumps, veteenhän se molskahti. No, dropparille vaan, helppo lähäri korille ja bogey kort… aah. Lähäri kopsahti sekin puuhun kymmenen metriä ennen koria ja totta kai kimposi oikealle ja veteenhän sekin päätyi. Kalliiksi tuli tämä väylä. Löytäjä pitäkööt kiekot… Tulipahan todistettua, että blogin nimi ei ole turha, vaikka ei ihan
heinäkuun 25. päivälle osunutkaan.
Kymppiväylällä päästään liidättämään, ja onpahan hieno väylä. Vähän jännitystä tuo alun kapeahko aukko, johon on osuttava, mutta muuten ei avauksessa oikein vaaraa ole vaan paiskata saa sydämensä kyllyydestä. Jatkoheitolla pitäisi osua pienehköön saarekkeeseen. Minä en osunut, hysse vähän liian kaukaa oikealta ei jaksanut rajojen sisälle.
Väylällä 14 saa myöskin heittää ja kovaa. 262-metrinen väylä jatkuu pitkänä vasemmalle, ja minun tehoillani saa heittää muutaman kerran aika lailla maksimit ennen kuin ollaan lähärietäisyyksillä. Oma avaus oli surkea, tekniikkavirheen vuoksi kiekko käänsi roimasti yli mutta palautti onneksi lopussa hieman ennen OB-rajaa. Jatkoheitto lähti jo paremmin, mutta olin edelleen mandon takana. Kolmas heitto isossa hyssessä oli jälleen liian oikealta haettu eikä jaksanut rajojen sisälle.
Väylä 17 on jokseenkin turha par 2 (vai 3?). Kalliolta pikku neppi alaspäin, korin ympärillä OB-alue heti hakkeen ulkopuolella. Itse heitin rohkeasti rystyltä enkä edes tajunnut, että voisi koittaa putata. Takalauta pysäytti kiekkoni ja sitä kautta helppo kakkonen korttiin.
Västerbyn radan läpi tuskastelun jälkeen piti löytää ruokapaikka. Siinä risteyksen kulmalla näytti olevan joku grilli, mutta onneksi ehdimme ajaa siitä ohi, koska matkalla Karjaan radalle sattui varrelle Wi Box -niminen leipomo-ravintola, josta löytyikin suorastaan erinomainen lounasbuffet jälkiruokineen. Jos vastaavaa reissua ei itse ihan hetikohta tule uudestaan tehtyä, niin tässä on kyllä paikka, jossa lounastamista voin suositella lämpimästi tuolla päin liikkuville.
Pienen lepotauon ja ajamisen jälkeen oli edessä Karjaan tai Landsbron rata. Näkymä ensimmäiseltä tiiltä oli lupaava: sopivassa suhteessa metsää ja puistoa. Ehkä vireystilakin oli taas parempi ruokailun jäljiltä. Ensimmäiseltä väylältä napattu birdie nosti lisää fiiliksiä ja odotukset olivat korkealla. Ensimmäiset väylät olivatkin mukavia ja vaihtelua piisasi jonkin verran, mutta hienoista takapakkia radan pisteisiin aiheutti taas jokseenkin epäselvät opasteet. Toivoisin, että ensikertalainen selviäisi radalla kuin radalla ilman ratakartan tulkintaa, koska ne on yleensä tehty vähän sinne päin eikä niiden perusteella navigointi suju ihan ongelmitta.
Keskimmäisen osion väylissä sitten alkoi olla hieman toistoa: useampi 70-100 metrinen heitto metsässä lähes suoraan ilman sen kummempaa jippoa. Suhteellisen vaikeita meikäläiselle birkuttaa, mutta melko varmoja par-lukemia kuitenkin. Joitain muutoksia radalle on jo tehty ja ilmeisesti ollaan tekemässä lisää, mikä on hyvä, jos muutoksilla saadaan näitä väyliä monipuolisemmiksi.
Loppuosio pelattiin pääosin puistoalueella, mikä toi jo itsessään kivaa vaihtelua kokonaisuuteen. Pakko on silti todeta, että melkoista varovaisuutta saa puistoalueella noudattaa, kun siellä menee useampi väylä samoja alueita pitkin. Iltapäivälläkään emme vielä varsinaista ruuhkaa joutuneet kokemaan, mutta jo kolme heittuetta samaan aikaan tuolla puistoalueella aiheuttaa sen, että heittovuoroja täytyy odottaa ja silti pitää katsoa tarkkaan, että missä muut menevät. Väylät olivat kuitenkin mieleisiä, vaikka taas jouduttiin etsimään oikeita tiipaikkoja. Useamman heiton saa heittää niin pitkälle kuin vaan rukkasesta lähtee, ja onpa pieni vesiestekin mukana pelissä parilla väylällä.
Kokonaisuutena myös Karjaan rata oli mielekäs pelattava, ja kaikkiin pelatuista radoista pätee toki se, että kun radan ja kori- sekä tiipaikat tuntee paremmin, niin toisella kerralla saa keskittyä enemmän pohtimaan pelaamista. Oma kierros Karjaalla päättyi muutaman todella synkän hetken (mm. kakkos-vitonen seiskaväylältä) jälkeen tulokseen +8.
Avausväylä Karjaalla. Lyhyt neppaus puiden välistä aukeammalle puistomaiselle viheriölle. (Voiko frisbeegolfissa käyttää ”viheriö”-sanaa, kun monet koreista ovat metsässä eikä vihreällä lainkaan?) Melkeinpä pakko-birdie, minkä sain napattua, vaikka avaus jäi hieman lyhyeksi.
Yksi useammasta 70-100-metrisestä lähes suorasta metsäväylästä; tämä taitaa olla väylä numero kymmenen. Korin keltainen panta näkyy pienessä kuvassa aika lailla keskellä. Ei ole kauheasti tilaa kiekolle kääntää yli tai feidata. Oma heitto oli metrilleen korin tasalla, mutta aika paljon vasemmalla ison kuusen takana. Puttiin ei ollut mahdollisuutta, joten neppi alle ja nostopar.
Puistoalueella sijaitseva väylä 14 (ratakartta on vanha) on noin 90-metrinen suora heitto, mutta oikealla kulkeva OB-raja tuo oman riskinsä. Väylä myös nouse hieman, vaikkei se kuvasta oikein välity. Itse heitin hieman epäonnistuneesti mutta turvallisesti lyhyeksi jääneen noin 70-metrisen avauksen, josta pikku lähäri korille ja par korttiin.
Viimeinen väylä pelataan jälleen metsään kohti punaista tupaa ja perunamaata… no ei ihan sentään. Väylä on mielestäni pidempi kuin ratakartan ilmoittama 66 metriä, mutta saatan olla väärässä. Joka tapauksessa melko ahdasta on tässäkin, vaikka suoralla heitolla pääsisikin korille. Itse avasin tietysti tuohon monttuun. Par-tulokseen ei ollut enää mahdollisuuksia, joten vikalla väylällä oli tyytyminen bogeyihin.
Karjaan radan jälkeen suuntasimme vielä Kirkkonummen radalle, mutta siellä olikin viikkokisat alkamassa ja yksimielinen päätös oli melko väsyneenä säästää muut pelaajat enemmiltä voivotteluilta ja kääntää auton nokka kohti kotia. Olihan sitä jo 54 itselle uutta väylää pelattu, mikä oli riittävä treeni yhdelle päivälle. Kokonaisuutena päivä oli hieno ja uusien ratojen kokeminen on joka kerta hieno seikkailu! Sää oli suosiollinen, heitto kulki aina välillä ja ihan riittävästi tuli onnistumisia, jotta vastaavaa reissua voi harkita uudestaankin tehtäväksi. Kierrosten aikana ja välissä täytyy kuitenkin muistaa pitää energiavarantoja paremmalla tasolla, jotta ei tapahdu väsymyksestä johtuvaa masentumista.
Lopputulos 54 väylältä noin 200 heittoa, tulokseen +30, kuusi birdietä, yhdeksän tuplabogia tai isompaa sekä kaksi lampeen uponnutta kiekkoa.
Kiitos Skogbyn, Västerbyn ja Karjaan ratojen ylläpitäjille hienossa kunnossa olevista radoista!