Toiveista huolimatta säät eivät kovin pitkään pysytelleet mainioina ja varsinkin viime viikonloppuna piti ihan tosissaan tykätä lajista, jos halusi pelata. Siitä huolimatta muutama kierros on edellisen kirjoituksen jälkeen tullut lisää vyölle. Ristikivellä kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja kierros tuntui lähtevän kohtuullisesti liikkeelle, kun viiden väylän jälkeen olin kaksi heittoa pakkasella, mutta sitten alkoi kopista. Minulle aina yhtä vaikea kutosväylä oli kierroksen ensimmäinen muistutus siitä, että myös treenikierroksilla on sallittua ja suotavaakin suunnitella väylän pelaamista ennen ensimmäistä heittoa. Tuplahan siitä kirjattiin. Putti oli ykkösväylän vajaan kympin birdie-upotusta lukuun ottamatta taas karmaisevaa (72%) ja vaikka väyliin osuin kohtuullisesti rystyllä, ongelmat kämmenheittojen kanssa jatkuivat ja kierros päättyi epätyydyttävään tulokseen 62 heittoa (+5). Tulipa silti nähtyä uudet väylät ja ihan kelvollisia olivat uudistukset, mutta harmillisesti rataan sisältyy edelleen muutama todella täyteväylän tuntuinen neppaus, ja mieleen hiipii ajatus, että radan kokonaan uusiksi suunnittelemalla alueesta voisi saada enemmän irti. Kiitos ja kunnia kuitenkin paikalliselle seuralle tehdystä työstä.
Kauniaisiin syksyllä auennut 9-väyläinen Grani DiscGolfPark kiinnosti sen verran, että pistäydyin siellä eräs aamu heittämässä nopean kierroksen. Etukäteen oli varoiteltu liukkaudesta ja kun maa ja tiit olivat lievästi jäässä, sai tosissaan olla varovainen. Radalla selvisi silti hyvin tavallisilla lenkkareilla tarkkavaisuutta noudattaen.
Rata itsessään oli sellainen kuin ratakartasta voi päätellä, eli lyhyehköjä putteriväyliä metsässä, mutta korkeuseroista ja paikoin tiheästä puustosta johtuen ei rata ainakaan ensimmäisellä yrittämällä ollut tasoiselleni viskojalle pelkkää birdie-juhlaa. Normaalia lyhyemmät tiimatot toivat vauhdinottoon kylmyyden lisäksi vielä hieman lisää haastetta. Rata on selkeä ja paikalle löytää hyvin, samoin väylät on helppo paikallistaa kun seuraavan tiin näkee yleensä jo korilta. Muutamalla väylällä joutuu heittämään sokkona eli kori ei näy suoraan tiille, ja kun alueella liikkuu muitakin ulkoilijoita, on hyvä varmistaa väylän pelikelpoisuus ennen heittoa.
Ykkösväylä lyhyeltä tiiltä ylämäkeen, puita molemmin puolin ja putterilla saa ihan reippaasti heittää, mikäli nostolle halajaa. Korin ympäristö melko vaihteleva, joten putti vähänkin kauempaa saattaa olla esteellinen.
Kakkosväylä alamäkeen, loiva annukka tai suorahko kämmen vasemman kautta toimii hyvin ja niillä kiertää ahtaimman keskivälin. Liian korkea heitto jää helposti oksiin ja toisaalta jos menee läpi, liitää äkkiä pitkäksi hankalaan puttipaikkaan.
Kolmosväylä jälleen loivaan ylämäkeen ja tarkka pitää olla. Vasemmalla varsinkin on melko inhottava metsänpala, jos kiekko sinne karkaa.
Nelosväylä nousee tiiltä katsottuna jälleen, nyt selkeä hysseheitto mutta nuokin männyt pitää pystyä väistämään. Hieman kallion tasoa korkeammalla alkaa männyissä oksat, jotka pienentävät aukko melko lailla.
Kasiväylä heitetään jälleen hyvin pieneen ylämäkeen ja kapeaan aukkoon. Ensimmäisen kierroksen perusteella paras väylä radalla. Kapea mutta reilu väli, ja mitä lähemmäs koria mennään, sitä ahtaammaksi muuttuu, kun kallio nousee ja vastaavasti oksat alkavat ylempänä rajoittaa tilaa. Hyvällä heitolla kallion päälle, mistä liuku vielä koria kohti. Kolmannella yrityksellä pääsin tehtävissä olevalle puttietäisyydelle.
Viimeinen väylä on jälleen alamäkeen ja eniten tilaa on rysty-flex-heitolle, mutta suoraankin mahtuu. Liian pitkä heitto putoaa kalliolta alas, joten parempi taas heittää vähän lyhyempi kalliolle ja antaa kiekon liukua korille päin.
Radan puitteet ovat hyvät ja väylillä kelvollisesti vaihtelua mutta väylien lyhyys sekä niiden vähäinen määrä asettavat tiettyjä rajoituksia sille, miten hyvänä voin rataa pitää. Harjoitusmielessä saatan rataa joitain kertoja tulla pelaamaan mutta lähialueella on monipuolisempia vaihtoehtoja sitäkin ajatellen, joten tuskin kovin usein tullee rataa kierrettyä huolimatta siitä, että sijainti on kohtuullisen lähellä. Silti uusi rata on tervetullut, koska edelleen niitä tarvitaan pääkaupunkiseudulle lisää.
Viime viikonlopun sateissa kävin vielä harjoittelemassa märän kelin pelaamista. Kumpparit jalkaan, vedenkestävä vaatetus päälle, pyyhkeitä reilusti mukaan ja sateenvarjo kantoon – näillä varusteille kohti Veikkolaa, missä arvelin maaston imeneen suurimman osan vesistä. Pelasin kierroksen kahdella avauksella samalla kiekkomallilla ja heitolla, joista jatkoin huonommasta. Tämä pelitapa sekä olosuhteet huomioiden tulos 64 (+7) oli kyllä oikein mainio, vaikka muutama hölmö tupla tulikin. Birdiejä en saanut yhtään, mutta vain viidellä väylällä bogi tai tuplabogi oli minulle tasaista suorittamista. Puttiin (94%) tuntuu taas löytyneen jonkinlainen tuntuma ja kämmenet eivät ole enää niin kammottavia kuin vielä vähän aikaa sitten. Toivoa on vielä!