Kiitokset kaikille! Ei se sit ihan persielleen mennyt
Sain jo kisan aikana kommenttia "väykkä järjestää aina niin pirun raskaita kisoja". Korjataan nyt että minä olin vain yksi järjestäjistä.
Kyllä meidän seuran viisi henkinen talkoo ryhmä, joka lauantaina ensin könysi 4 tuntia putsaillen teematot, ja pystytti lumihankeen niitä greenipaaluja. Ja lapioi muutamat polutkin maastoon, ja sen jälkeen koe ponnisti radan( hieman vajaa 3 tuntia) sai jo hieman esimakua miltä tuntuu hikoilla frisbeegolfissa.
Sunnuntaina olin ennen aamu seitsemään vielä kertaalleen putsaamassa heittopaikkoja, onneksi Esa tuli hieman myöhemmin ja ehti vielä 3 teetä putsata. Tuli kuitenkin sen verran hoppu, että ajoin vielä autonikin huolimattomuudessani ojaan (onneksi oli kola, lapio ja hiekoitushiekkaa kyydissä niin siitäkin selvittiin
Kyllähän sunnuntaina 2 kierrosta märässä lumessa talsiminen kävi urheilusta. Saunan jälkeen futistreeneihin, mutta myönnän että vaikka kroppa pelasi yllättävän hyvin niin kuitenkin meinasi unihiekka valua silmille väkisinkin.
Maanantai iltana kuntosalilla jalkakyykkyä tehdessäni mietin kaikkea yllä kirjoitettua.
On aika mielenkiintoista huomata että niin sunnuntain jälkeen, kuin aina NDGE kisan jälkeen ihmiset valittavat/ naureskelevat radan raskautta ( toki hyväntahtoisesti, ja hyvällä mielellä).
Teenkö kisaradat sitten tarkoituksella raskaiksi? Vaikka itse tykkään siitä että joutuu vähän koville kun jotain tekee, niin en silti tarkoituksella rataa suunnitellessani sitä mieti. Niistä vaan tulee sellaisia
Järkälehän on pahin esimerkki siitä, mutta niin kauan kun pelaajia sinne vielä tulee, niin Järkäle pysyy järkäleenä.
Oli mukava huomata, että vaikka Rääpälekin vei mehut useiltakin pelaajalta niin silti moni ilmoittautui NDGE jonoon pelotteluistani huolimatta.
Se osoittaa mielestäni sen että kyllä frisbeegolfaajatkin ovat urheilijoita, vaikka enemmän onkin kyse tekniikka ja henkisen kantin lajista.