Se päivä oli iloinen vaan nyt se on jo eil..kaukana! Säätämiseksi meni jälleen, kun perheen kahdelle autolle löytyi tähdellisempää tekemistä kun kuljettaa pappaa kolhimaan Tammisaaren puita. Onneksi löytyi lainakärry hanurin alle, sillä Nummelaan ja siitä eteenpäin Arin ystävällisesti tarjoamalla kyydillä Raaseporiin. Juttuseurana myös Jani. Karjaan apsilla ei heitetty apsia kuin ehkä verbaalisesti, vaikka siellä oli fribaajien kokoontumisajot. Pelaajakokous auringon noustessa, ja sitten baanalle. Jälkikäteen ajatellen pyöräily Helsingin baanalla olisi ollut minun osaltani se järkevämpi vaihtoehto.
Aloitin väylältä 6. Avaus ensimmäisiin puihin (tyypillistä). Siitä sitten putterilla nätisti väylälle...ei vaiskaan ajattelin kuitenkin heittää draiverilla täysii annukalla pitkälle. Ja senhän heitinkin sitten suoraan vastapäiseen kallion seinään, mistä kiekko kimposi vasemmalle metsään! Onneksi sieltä oli reilusti tilaa nepata kiekko väylälle....mutta suoraan edessähän oli puolenmetrin levyinen puuportti, siitä kun kiskaisen läpi niin olen jo paljon lähempänä koria. No kiskaisin, mutta en läpi ja taas oltiin edetty kolmisen metriä. Siitä kallion reunalta pöpeliköstä oli vähän huono heittää, mutta vieläkään ei luonto antanut periksi nepata väylälle vaan täysillä eteenpäin. Nyt kiekko löytyi vasemmalta kallion päältä, joten viidettä pääsin kajauttamaan ylhäältä alaspäin...paitsi että jostain syystä hietin löysästi ylöspäin, seuraavan kallion päälle. Sieltä oli kuitenkin jo hulppeat näkymät korille ja kuudennen sain kun sainkin heitettyä putti etäisyydelle, ja kun puttikin on rautaa, niin 7 korttiin.
Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessä, että pitäisikö heti denffata, ja alkaa kerätä vaimon mieliksi puolukoita, sen verran punaisina metsä näkyi olevan. Mutta kun en ole kohta 55 vuoteen tehnyt mitään kenellekään mieliksi, niin jatkoin silti kisaamista. Kierros jatkui siitä eteenpäin osaltani ihan hyvin, muutamalla väylällä aivopieru, muttei nyt varsinaisia katastrofeja. No tietysti esim. väylän 18 kutonen oli surkee esitys. Tulos 73, enkä ollut luokassani edes viimeisenä!
Lounastauko oli piiitkä! Syötiin hyvin paikallisessa ravintolassa, ja vielä ehtivät Jani, Ari ja Jari käydä rannalla syömässä jäätelöä ja parantamassa maailman hätää.
Toisenkin kierroksen aloitin väylältä 6. Avaus lähimpiin puihin, kimmoke vasuriin sinne jonnekin ja sen jälkeen sitä ainaista taapertamista. Aurinko, mahtavat ryhmä kaverit ja pippurinen häränfile vatsalaukussa lämmittivät kuitenkin mieltä niin paljon että oli mieltä pelata loppuun asti. Lopputulos oli taas kerran katastrofi, ja tuttu jumbotila tuloslistalla.
Omassa saunapalaverissani ihailin mielikuvissani kilpakumppaneitteni suorituksia, ja mietin mitä niistä voisin oppia. Ja paljon tuli ajatuksia, millä tavalla kehittää omaa peliä. Vaikka olenkin paljon huonompi miltä näytän, niin uskon vahvasti että mulla olisi olemassa eväät parenpaankin suorittamiseen. Luulen tietäväni millä tavalla saisin helpohkosti nykästyä 5-10 pojoa / kierros pois tuloksesta, mutta riittääkö aika ja motivaatio siihen........en tiedä!
Joka tapauksessa rata, sää, kisa ja ihmiset oli jälleen mainio paketti, kiitos kaikille jotka siihen olitte vaikuttamassa.